Kotona Münchenissä

Olen jo pitkään vastannut "puoli vuotta", kun minulta on kysytty, kuinka kauan olemme asuneet Münchenissä. Oikeasti tuo rajapyykki ylittyy kuitenkin vasta ensi viikolla. Kuten usein johonkin uuteen paikkaan muuttaessa tai jotain uutta aloittaessa, alussa aika kuluu hyvällä tavalla hitaasti. Jokaiseen viikkoon tuntuu mahtuvan paljon ja kokonaiseen kuukauteen jo ihan hurjasti kaikkea uutta ja ihmeellistä. Tuntuukin siltä, että olisimme olleet täällä jo paljon kauemmin, vähintään sen puoli vuotta, jonka taisin ekaa kertaa asiaa sen kummemmin ajattelematta päästää suustani jo syyskuussa, jolloin kuukausia oli siis takana vasta neljä ja niistäkin useampi viikko vietettynä kesälomilla Münchenin ulkopuolella. Nyt kuitenkin viikot ovat alkaneet kulua nopeammin. Tietty arkirytmi ja rutiini on muodostunut, ja ihan hyvä niin. Välillä on ollut jopa hiukan kiireistä. Viikoittain on Suomi-koulun opetustunti, johon pitää aina vähän etukäteen valmistautua ja sen lisäksi olen käynyt kah

Suomi on siitä hauska paikka, että sään voi tarkistaa kalenterista. Sen mukaan yleensä mennään, tosin tännekin asti levisi tieto harvinaisen lämpimistä marraskuun alun päivistä, jotka nyt kai jo ovat historiaa. Säiden suhteen suurin yksittäinen ero Suomen ja eteläisen Saksan välillä onkin ennalta arvaamattomuus: täällä säätila vaihtuu todella nopeasti ja usein yllättävään suuntaan eivätkä lämpötilat aina seuraa loogisesti vuoden kiertoa. Syksy tänne tosin saapui kalenteria noudattaen heti syyskuun alussa, jolloin lämpötila laski yhdessä yössä kolmenkympin hujakoilta vajaaseen 15 asteeseen ja pysytteli niillä main koko kuun ajan. Mistään intiaanikesästä ei voinut siis puhua ja se tuottikin pienen pettymyksen, sillä olin odottanut kesäisten kelien jatkuvan selvästi pidempään. Jos oli syyskuu viileähkö ja lokakuu jotain siltä väliltä, niin marraskuu on nyt sitten ollut puolestaan toistaiseksi oikein kaunis ja lämmin. Yöt ja sitä myöten aamut ovat ajoittain viileitä, mutta päivän yli

Kotona voikin olla ihan kivaa. Tämän olen viimeisen parin kuukauden aikana huomannut. Aina kotona ei kuitenkaan ole ollut kauhean kivaa eikä ole vieläkään joka päivä. (Tämäkin postaus minulla oli mielessä jo jonkin aikaa, mutta sitten tuli pari nihkeämpää päivää, eikä huvittanut tätä kirjoittaa.) Nyt taaksepäin katsoen ensimmäiset viikkoni kotona olivat varsin rankkoja. Vaikka olin omasta mielestäni hyvin valmistautunut, kotona lapsen kanssa oleminen on yksi niistä asioista, joihin ei voi oikein etukäteen valmistautua. Sen, miltä kotona oleminen tuntuu, tietää vasta kun siihen ryhtyy. Ja aluksi se tuntui suoraan sanottuna raskaalta. Pahiten minut yllätti homman kokonaisvaltaisuus. Toisin kuin (useimmissa) töissä, kotona lasta hoitaessa ei voi päättää, että nyt pidän kahvitauon ja jätän siksi aikaa kaiken muun. Tilanne on yleensä päällä koko ajan. Kun jäin kotiin, Tyttö oli juuri sen ikäinen (10 kk), että hän vaati jatkuvaa huomiota ilman että olisi vielä nukkunut pitkiä yhtäjaksoisi