Kotona Münchenissä

Ollaan itse asiassa jo viidettä päivää, mutta vasta tänään ehdittiin keskustaan ihailemaan Münchenin komeaa vanhaakaupunkia. Ensimmäiset kaksi päivää vierähti ihan täällä omalla alueella tutustuen paikkoihin ja hankkien perustarvikkeita ruuasta astianpesuaineeseen. Meidän lähimarketti (Tengelmann) oli pienoinen pettymys sekä valikoiman että hintojen suhteen - esimerkiksi Tytölle sopivia vaippoja emme löytäneet lainkaan. Seuraavana päivänä kävimme ensin Aldissa, joka on samaa sarjaa kuin Lidl, ja siellä hinnat olivat jo halvempia mutta valikoima vieläkin heikompi. Lopulta löysimme Edeka-ketjun marketin, josta vihdoin saatiin myös oikeanlaisia vaippoja. Olemme sittemmin käyneet parissa muussakin saman ketjun marketissa ja niissä on kaikissa ollut laadukas ja laaja valikoima, joka on ruokaostoksilla kuitenkin se tärkein juttu. Paljon puhutaan siitä, kuinka Saksassa kaikki on halpaa, varsinkin ruoka. Oman lyhyen kokemuksen perusteella kuva on ehkä hieman väärä. En tiedä johtuuko siitä e

Viikko aikaa muuttoon ja saimme vihdoin tehtyä vuokrasopimuksen Müncheniin. Lähdimme hakemaan kalustettua asuntoa hyvien liikenneyhteyksien varrelta ja sellaisen lopulta saimme, tosin jouduimme hieman tinkimään sijainnista ja kalustuksen tasosta. Yritimme ensin olla yhteydessä vuokranantajiin suoraan, mutta se osoittautui kovin hitaaksi ja hankalaksi. Kun aika alkoi loppua kesken, annoimme toimeksiannon eräälle välitysfirmalle ja sitä kautta tämä kämppä sitten löytyi. München on varsin kallis kaupunki, ainakin mitä tulee vuokriin, ja kalustetuista asunnoista pyydetään kovaa hintaa. Hinta-laatu-suhteeltaan hyvät asunnot viedään heti. Asunto johon nyt päädyimme mahtuu kyllä alunperin hahmottelemaamme budjettiin, mutta ei siis muuten ole välttämättä aivan ihanteellinen. Hyvä puoli on se, että pääsemme kämppään heti saavuttuamme eikä meidän tarvinnut sitoutua liian pitkäksi aikaa. Vuokrasopimus on nyt elokuun loppuun, joten voimme keskikesällä miettiä asiaa uudestaan. Eihän sitä tiedä v

Täytän kuukauden päästä kolmekymmentä eikä se tunnu missään. Siis se numero. Olen ihan mielelläni kolmekymppinen. Itse asiassa olen tuntenut itseni kolmekymppiseksi jo jonkin aikaa. Kuitenkin kun reilu pari kuukautta sitten jäin Tytön kanssa kotiin sain yhtäkkiä runsaasti aikaa ja tilaa omille ajatuksilleni. Aloin miettimään paljon elämää ja mitä siltä oikeastaan haluan (ja myös: mitä en halua). Jotkin ajatuskulut aiheuttivat myös ahdistusta. Olen nyt ymmärtänyt, että kyseessä on kuin onkin eräänlainen ikäkriisi, kehitysvaihe, elämän saumakohta. Tiivistetysti: useimmilla kolmenkympin kriisi liittyy havaintoon, ettei ole elämässä saavuttanut puoliakaan siitä, mitä kolmekymppisellä "pitäisi" jo olla tai mitä on ainakin itse kuvitellut kolmeenkymppiin mennessä saavuttavansa. Tutkinto, vakituinen työpaikka, omistusasunto, avioliitto, ehkä lapsiakin. Tai sitten lähestyvä rajapyykki saa tarkastelemaan nykytilannetta kriittisesti ja vaihdetaan lennosta uraa tai kumppania tai mole

Nyt se on varmaa. Yli kuukauden mittaisen odotuksen jälkeen Vaimo sai vihdoin eteensä mustaa valkoisella työsopimustarjouksen muodossa. Ehdot olivat jopa paremmat kuin osasimme odottaa, joten tarjous oli helppo hyväksyä. Se on menoa nyt! Kulunut kuukausi on ollut henkisesti stressaavaa monessakin mielessä. Yksi tekijä oli juuri lopullisen vahvistuksen venyminen: Vaimo sai tietää tulleensa valituksi jo ennen pääsiäistä, jonka jälkeen tuleva työnantaja lupasi toimittaa sopimuksen mahdollisimman pian. Homma kuitenkin venyi milloin mistäkin syystä ja välillä alkoi jo tuntua siltä että tuleekohan sitä sopimusta ikinä. Toivottavasti tämä prosessi ei ollut esimerkki siitä missä tahdissa Saksassa asiat yleensä hoituvat. No, vapuksi sopimus sitten vihdoin saatiin ja homma varmistui ja sitä myöden asiasta pystyi kertomaan myös muille kuin aivan lähipiirille. Vielä stressaavampaa  minulle on ollut tulevan muutoksen prosessointi. Vaikka tämä on mahtava mahdollisuus ja monessa mielessä juuri s