Kotona Münchenissä

Ehdin olla Tytön kanssa kotona kolmisen kuukautta ennen kuin muutimme Helsingistä Müncheniin. Tuona aikana ehdin parahiksi sopeutumaan koti-isyyteen ja löytämään hyvän rytmin, jolla päivät kuluvat sujuvasti. Meidän viikkorytmi Helsingissä sisälsi useita perhekahviloita, joita järjestettiin eri päivinä lähistön eri leikkipuistoissa, ja joissa sekä minä että Tyttö tykättiin kovasti käydä. Lisäksi meillä oli kerran viikossa vauvauinti, kerran viikossa muskari ja ehdinpä vielä olla mukana käynnistämässä oman alueemme leikkipuiston isä-lapsi-kerhoa, jota myös aloimme pitää yhtenä iltana viikossa. Näiden eri harrastusten ja tapaamisten kautta tutustuin naapurustomme ihmisiin, ihan eri tavalla kuin aikana ennen lasta ja kotona olemista. Tavallaan tuntui siltä, että vaihdamme maisemaa juuri, kun hommat olivat alkaneet luistaa. Nyt voin onnekseni sanoa, että hommat alkavat luistaa ja rytmi löytyä myös täällä Münchenissä. Isossa osassa on ollut Münchenin suomalaisyhteisö, johon olemme jo ehti

Joskus pari vuotta sitten heitin nousuhumalassa kavereilleni, että unelmoin siitä, että Vaimo saa jonkin hyväpalkkaisen duunin Keski-Euroopasta ja minä muutan mukaan koti-isäksi. Voisin pehmentää tätä kirjoittamalla, että puhuin vain puolitosissani, mutta taisin kyllä olla aika tosissani. Silloin meillä ei tosin ollut vielä lasta ja minulla oli sitäkin vähemmän käsitystä siitä, mitä lapsen kanssa kotona oleminen oikeasti tarkoittaa. Tuolloisessa haavekuvassani istuskelin terassilla aurinkoisella ja lämpimällä säällä siemaillen vuoron perään cappuccinoa ja punaviiniä, lueskellen sanomalehtiä ja nautiskellen rennosti keskieurooppalaisesta kaupunkitunnelmasta. Lapsi kai nukkui kiltisti rattaissaan tai jotenkin muuten oli häiritsemättä tätä dolce far nienteä. No, nyt tässä on käymässä siinä mielessä klassisesti, että kun unelmansa saavuttaa, ei se tunnukaan enää niin hienolta. Luvalla sanottuna yllä esitetty haavekuva oli toki täysin epärealistinen - mutta niinhän unelmat aina ovat!

Kävimme Tytön kanssa eilen jo kolmatta kertaa Münchenin eläintarhassa. Sinne on meiltä matkaa yksi pysäkkiväli metrolla tai vaihtoehtoisesti noin 1,5 kilometriä kävellen. Otin heti ensivisiitillä vuosikortin (50 e) sillä arvelin, että täällä voidaan vierailla useamminkin. Ja oikeassa olin, eläintarhakäynneistä on tulossa meille säännöllinen ja hauska harrastus. Tyttö alkaa olla sen ikäinen, ettei tykkää vain istuskella rattaissa, ellei sitten ole jotain todella mielenkiintoista nähtävää. Eläintarhassa on! Ehdottomia suosikkeja ovat toistaiseksi olleet isot linnut, pelikaanit ja flamingot. Niitä pääsee lähelle ja ne tekevät kaikenlaista hassua, kuten heiluttelevat siipiä tai ääntelehtivät. Toinen suosikkiosasto on aikuisille vähemmän eksoottinen mutta pienelle lapselle edelleen mielenkiintoinen kotieläinmaailma. Sieltä löytyy paljon myös jo lastenkirjoista tuttuja hahmoja kuten possuja, lehmiä ja hevosia. En ole kyllä aivan varma, osaako Tyttö vielä yhdistää kirjojen kuvat oikeisi

Eilen sitten napsahti maaginen kolmekymppiä mittariin. Kuten olen jo aiemmin todennut, tämä numero itsessään ei minua häiritse, päinvastoin, olen ihan mielelläni kolmekymppinen ja se istuu nykyiseen identiteettiini ongelmitta. Viime kuukausina olen kuitenkin löytänyt itseni aiempaa useammin pohdiskelemasta elämääni ja sen suuntaa. Sanotaan, että ihmiset elävät seitsemän vuoden sykleissä ja syklistä toiseen siirtyminen saa usein aikaan jonkinlaisen kriisin tai vähintään pohdinnan paikan. Tällainen taitekohta tuntui osuneen kohdalleni, liittyi se sitten kyseiseen numeroon tai ei. Joka tapauksessa tänään tuntuu, että olen vähitellen saanut nämä pohdinnat pohdittua ja asiat selvitettyä ja fiilis on hyvä. Kolmenkympin virstanpylvään virallinen saavuttaminen on nyt varmasti hyvä kohta palata taas elämään hetkessä - varsinkin kun nykyhetkellä on kaikenlaista mielenkiintoista tarjottavanaan. Itse synttäripäivä oli kaikinpuolin mukava. Münchenin ailahteleva sää oli puolellani ja aurinko pais

Ympäri käydään, yhteen tullaan. Saksa oli ensimmäinen vieras kieli, jota aloin opiskella. Tämä tapahtui ala-asteen kolmannella luokalla. Sittemmin jouduin koulua vaihtaessani vaihtamaan A-kieleni saksasta englantiin, mutta aloitin homman uudestaan lukiossa ja luin läpi lyhyen saksan kirjoittaen siitä E:n. En ole sen koommin kieltä käytännyt lukuun ottamatta muutamaa Saksan reissuilla tilattua schnitzeliä ja olutta, joten nyt saksan opiskelu alkaa tavallaan kolmatta kertaa, pohjat on tosin tällä kertaa vielä suht hyvin muistissa. Olen aloittanut nämä nykyiset opintoni kertaamalla kielioppia vanhasta lukion oppikirjasta. Jännää ja suorastaan hämmentävää on se, kuinka voimakkaasti akkusatiivit ja kaksoisinfinitiivit ja epäsäännölliset verbit vievät ajatukset lukioaikoihin - tai vielä hämmentävämpää, ajoittain suoraan takaisin ala-asteen kolmannelle! Jotkin asiat ovat jääneet kirkkaana mieleen aina noista ajoista saakka. Muistan elävästi vielä luokkahuoneen ja jopa pulpettipaikan, jos

Ensimmäinen täysi viikko uutta elämää pulkassa. Viikko oli itse asiassa työpäivien osalta vajaa, sillä alkuviikosta saatiin tietää, että torstai on vapaapäivä. Kyseessä oli katolinen pyhä Fronleichnam eli Pyhän ruumiin juhlapäivä, josta en ollut aikaisemmin kuullutkaan, mutta vapaapäivä kyllä kelpasi. Kotona lasta hoitavillahan varsinaisia vapaapäiviä ei ole, duunit pyörii jaloissa päivästä toiseen ihan kirjaimellisesti, mutta kyllähän se vähän helpottaa kun on toinenkin kotona. Torstaiksi sattui vielä kaunis keli ja teimme retken Ismaningin pikkukaupunkiin Münchenin laidalle, jossa vietettiin rento päivä pienen lammen rannalla, talviturkinkin sain heitettyä. Miltä tämä uusi kotipaikka vaikuttaa? Lyhyesti sanottuna München on oikea kaupunki. Tarkoitan tällä sitä, että kaupunki on rakennettu tiiviisti, kortteli korttelilta ydinkeskustasta edeten tuottaen tasaisen korkean asukastiheyden, joka mahdollistaa aidon kaupunkilaisen elämäntavan. Ja siitähän minä tykkään! Joukkoliikenne toimi

Eilen sain tilaisuuden tutustua Münchenin tarjontaan ilman muuta perhettä. Ja suuntasin, tottakai, jalkapallo-otteluun! Seurakseni sain yhden Münchenissä asuvan kaverin kaverin, johon olin sattumalta tutustunut juuri ennen muuttoamme Helsingissä kun hän oli ollut kaverinsa luona vierailulla, sekä yhden tämän kaverin kaverin kaverin. Nappasimme keskustassa yhdet pre-game oluet ja makkarat ja lähdimme U-Bahnilla kohti Allianz Arenaa. Jo matkalla tunnelma oli riehakas kannattajien kohottaessa henkeä juomalla ja laulamalla. Kyseessä oli kauden viimeinen peli, jossa kaupungin kakkosjoukkue 1860 München pyrki puolustamaan paikkaansa 2. Bundesliigassa 3. liigan Holstein Kieliä vastaan. Ja minkälainen peli olikin! Kiel meni alussa johtoon ja vierasmaalisääntö edellytti Müncheniltä kahden maalin tekemistä, joita ei millään kuulunut. Kunnes sitten 78. minuutilla tuli tasoitus, joka herätti toivon, ja lopulta kuin ihmeen kaupalla lisäajalla 2-1 maali, joka räjäytti stadionin! Paikalla oli 5

Vaimo aloitti tänään työt ja minä omani. Ehdin ennen muuttoa olla Tytön kanssa kotona vajaan kolmen kuukauden ajan, joten täysin uudesta duunista ei ole kyse, uudesta työympäristöstä kylläkin. Ja ihan mukavasti tämä müncheniläinen editio koti-isyydestä käynnistyi! Hypättiin heti aamulla U-bahniin ja huristeltiin Haidhausenin kaupunginosaan ja siellä Cafe Glückskind -nimiseen kahvilaan, jossa kotona lapsiaan hoitavat müncheninsuomalaiset kokoontuvat aina maanantaiaamuisin. Todella mukavaa porukkaa ja varmasti lapsiystävällisin kahvila, jossa olen vieraillut. Tässä kuva leikkipaikasta ja leikkijästä: Sillä aikaa kun Tyttö nautti siitä, että pääsi vihdoin näkemään muita ihmisiä ja uusia leluja, nautin minä puolestani perinteisen baijerilaisen aamiaisen eli weisswurstia, makeaa sinappia ja pretzel. Ei huono startti päivään! Näillä treffeillä tulemme ehdottomasti käymään myös jatkossa. Lisäksi keskiviikkoisin Münchenissä toimii Suomi-koulu, jossa nimestään huolimatta on kuulemma