Auf deutsch, bitte
Ympäri käydään, yhteen tullaan. Saksa oli ensimmäinen vieras kieli, jota aloin opiskella. Tämä tapahtui ala-asteen kolmannella luokalla. Sittemmin jouduin koulua vaihtaessani vaihtamaan A-kieleni saksasta englantiin, mutta aloitin homman uudestaan lukiossa ja luin läpi lyhyen saksan kirjoittaen siitä E:n. En ole sen koommin kieltä käytännyt lukuun ottamatta muutamaa Saksan reissuilla tilattua schnitzeliä ja olutta, joten nyt saksan opiskelu alkaa tavallaan kolmatta kertaa, pohjat on tosin tällä kertaa vielä suht hyvin muistissa.
Olen aloittanut nämä nykyiset opintoni kertaamalla kielioppia vanhasta lukion oppikirjasta. Jännää ja suorastaan hämmentävää on se, kuinka voimakkaasti akkusatiivit ja kaksoisinfinitiivit ja epäsäännölliset verbit vievät ajatukset lukioaikoihin - tai vielä hämmentävämpää, ajoittain suoraan takaisin ala-asteen kolmannelle! Jotkin asiat ovat jääneet kirkkaana mieleen aina noista ajoista saakka. Muistan elävästi vielä luokkahuoneen ja jopa pulpettipaikan, jossa ensimmäistä kertaa pänttäsin saksan verbitaivutuksia. Hassua on tämä elämä ja sen kiertokulku. Flashbackit lapsuudesta ja nuoruudesta sopivat kyllä hyvin tähän nykyiseen taitekohtaan, jossa olen paljon pohdiskellut mennyttä ja tulevaa.
Usein ajattelin, että vähän tyhmää että minulla on tällainen vaivalla hankittu suhteellisen vahva mutta täysin passiivinen saksan kielen taito, jota en ole tarvinnut enkä tule tarvitsemaan mihinkään. Vaan kuinkas sitten kävikään. Vaikka paljon on unohtunut, erityisesti sanaston osalta, ovat lähtökohdat kielen oppimiselle aivan erilaiset kuin jos olisi pitänyt lähteä nollista liikkeelle. Saksa ei nimittäin ole mikään ihan yksinkertainen kieli! Nyt olen sen jälleen huomannut. Sitäkin fiksumpana pidän sitä, että vanhempani laittoivat minut aikanaan aloittamaan saksan ensimmäisenä vieraana kielenä. Vaikka en sitä pystynytkään jatkamaan, uskon, että ne pari vuotta antoivat vankemman pohjan tuleville kieliopinnoille, kun tuli heti kerralla selväksi, etteivät kaikki kielet ole yhtä yksinkertaisia kuin englanti.
Taktiikka on seuraava: kieliopin opettelen itsekseni kirjoista, sanastoa kerrytän lukemalla sanomalehtiä ja katsomalla telkkaria ja puhumaan opin keskustelemalla paikallisten kanssa. Jälkimmäinen on toistaiseksi jäänyt hyvin vähäiseksi, tiivistyen lähinnä asioiden tilaamiseen ja ostamiseen saksaksi. Sen verran pohjoisessa täällä Alppien reunalla vielä ollaan, ettei tuntemattomien kanssa noin vain aleta juttelemaan, ei vaikka lapset leikkisivät keskenään nenän edessä. Ainoa ihminen jonka kanssa olen leikkipuistossa vähän enemmän jutellut on, osuvasti, eräs italialainen nainen eli itsekin maahanmuuttaja. Puhuttiin sentään keskenämme saksaa. Yritän löytää joitain kielikahviloita tai muita tapaamisia, joissa pääsisin puhumaan enemmän ja vastaavan kielitaidon omaavien kanssa. Se auttaisi nyt alussa, sillä tuntuu, että on hieman haastavaa alkaa kylmiltään keskustella natiivien kanssa.
Olen aloittanut nämä nykyiset opintoni kertaamalla kielioppia vanhasta lukion oppikirjasta. Jännää ja suorastaan hämmentävää on se, kuinka voimakkaasti akkusatiivit ja kaksoisinfinitiivit ja epäsäännölliset verbit vievät ajatukset lukioaikoihin - tai vielä hämmentävämpää, ajoittain suoraan takaisin ala-asteen kolmannelle! Jotkin asiat ovat jääneet kirkkaana mieleen aina noista ajoista saakka. Muistan elävästi vielä luokkahuoneen ja jopa pulpettipaikan, jossa ensimmäistä kertaa pänttäsin saksan verbitaivutuksia. Hassua on tämä elämä ja sen kiertokulku. Flashbackit lapsuudesta ja nuoruudesta sopivat kyllä hyvin tähän nykyiseen taitekohtaan, jossa olen paljon pohdiskellut mennyttä ja tulevaa.
Usein ajattelin, että vähän tyhmää että minulla on tällainen vaivalla hankittu suhteellisen vahva mutta täysin passiivinen saksan kielen taito, jota en ole tarvinnut enkä tule tarvitsemaan mihinkään. Vaan kuinkas sitten kävikään. Vaikka paljon on unohtunut, erityisesti sanaston osalta, ovat lähtökohdat kielen oppimiselle aivan erilaiset kuin jos olisi pitänyt lähteä nollista liikkeelle. Saksa ei nimittäin ole mikään ihan yksinkertainen kieli! Nyt olen sen jälleen huomannut. Sitäkin fiksumpana pidän sitä, että vanhempani laittoivat minut aikanaan aloittamaan saksan ensimmäisenä vieraana kielenä. Vaikka en sitä pystynytkään jatkamaan, uskon, että ne pari vuotta antoivat vankemman pohjan tuleville kieliopinnoille, kun tuli heti kerralla selväksi, etteivät kaikki kielet ole yhtä yksinkertaisia kuin englanti.
Taktiikka on seuraava: kieliopin opettelen itsekseni kirjoista, sanastoa kerrytän lukemalla sanomalehtiä ja katsomalla telkkaria ja puhumaan opin keskustelemalla paikallisten kanssa. Jälkimmäinen on toistaiseksi jäänyt hyvin vähäiseksi, tiivistyen lähinnä asioiden tilaamiseen ja ostamiseen saksaksi. Sen verran pohjoisessa täällä Alppien reunalla vielä ollaan, ettei tuntemattomien kanssa noin vain aleta juttelemaan, ei vaikka lapset leikkisivät keskenään nenän edessä. Ainoa ihminen jonka kanssa olen leikkipuistossa vähän enemmän jutellut on, osuvasti, eräs italialainen nainen eli itsekin maahanmuuttaja. Puhuttiin sentään keskenämme saksaa. Yritän löytää joitain kielikahviloita tai muita tapaamisia, joissa pääsisin puhumaan enemmän ja vastaavan kielitaidon omaavien kanssa. Se auttaisi nyt alussa, sillä tuntuu, että on hieman haastavaa alkaa kylmiltään keskustella natiivien kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti