Kotona Münchenissä

Tässä se tais olla: takana on nyt ensimmäinen kokonainen viikko, jolloin Tyttö oli täydet päivät päiväkodissa. Samalla lienee aika riisua koti-isän tittelistä etuliite pois. Olo on hieman hämmentynyt, mutta samalla helpottunut. Viimeiset kuukaudet ovat olleet nimittäin vähän raskaamman puoleisia. Tyttö aloitti päiväkotiin tutustumisen helmikuun alussa. Sitä ennen päätimme suoriutua yhdestä väistämättömästä vanhemmuushaasteesta: tutista luopumisesta. Ajattelimme, että tutista on parempi ja helpompi päästä eroon ennen päiväkotia ja nyt tästä päivästä asiaa tarkastellessa päätös oli varmasti oikea. Mutta homma ei sujunut ihan niin yksinkertaisesti kuin ajattelimme. Tyttö ei valveilla ollessaan ole tarvinnut tuttia juuri koskaan, mutta nukkuessa ja varsinkin nukkumaan käydessä se oli oltava. Tutti oli signaali siitä, että on aika käydä unille ja se oli hänen keinonsa rauhoittua. Tämän yhteyden katkaiseminen osoittautui erittäin vaikeaksi ja raskaaksi. Nukkumaan käyminen oli iltaisin use