Takaisin kotiin
Kahdessakin mielessä: olen jälleen Tytön kanssa kotona ja samalla olemme päättäneet, että palaamme Suomeen.
Keskellä kauneinta kesää meille paljastui karulla tavalla, miten yksityisiin hoitopaikkoihin nojaavassa päivähoitojärjestelmässä hommat voi mennä lievästi sanottuna pieleen. Saimme yllättäen kutsun ylimääräiseen vanhempainiltaan, jossa ilmoitettiin, että Tytön päiväkodin vuokrasopimusta ei talon omistajanvaihdoksen vuoksi enää jatketa ja päiväkoti lopettaa toimintansa kolmen kuukauden kuluttua. Tämä tuli kaikille vanhemmille suurena järkytyksenä, ei pelkästään siksi että päiväkoti oli erinomainen, vaan myös koska Münchenin keskusta-alueelta on lähes mahdotonta löytää kolmen kuukauden varoajalla mitään vastaavaa.
Oli kuitenkin hienoa huomata, miten vanhemmat reagoivat. Lähes välittömästi alettiin yhdessä suunnitella ratkaisua, joka auttaisi mahdollisiman montaa. Pidetiin kokouksia, esitettiin ideoita ja oltiin yhteydessä kaupunkiin, muihin päiväkoteihin, kiinteistönomistajiin, mihin tahansa tahoihin, jotka voisivat auttaa asiassa. Whatsapp-viestit lentelivät ja suunniteltiin jopa uuden, vanhempainyhdistyksen kautta pyörivän päiväkodin perustamista. Lopulta ratkaisuksi löytyi mahdollisuus perustaa lopettavan päiväkodin lapsista koostuva uusi ryhmä toiseen läheiseen päiväkotiin, jonne osa hoitajistakin seuraisi mukana. Loistava juttu siis siinä mielessä, että lapset voisivat jatkaa tuttujen ihmisten ympäröiminä, vaikkakin toki uudessa ympäristössä. Uuteen ryhmään tosin mahtuisi vain puolet päiväkodin lapsista, muiden oli etsittävä uusi paikka itse.
Itse osallistuin kokouksiin ja seurasin viestien vaihtoa ja samaan aikaan kartoitimme jälleen lähialueen tarjontaa ja haimme Tytölle paikkaa muutamista päiväkodeista. Ja toki olimme kiinnostuneita paikasta uudessa ryhmässä, jota oltiin perustamassa. Samalla myös mietimme: ei tämä näin voi mennä. Tyttö oli sopeutunut hienosti ja viihtyi hyvin kunnes yhtäkkiä vedetään matto alta ja hetkessä ollaan taas lähtöpisteessä, taistelemassa vähäisistä paikoista kaikkien muiden kanssa - ja ulkomaalaisena ilman suhteita ja verkostoja aina askeleen jäljessä.
Lopulta meille tarjottiin paikkaa perustettavasta uudesta ryhmästä, reiluun 1000 euron (!) kuukausihintaan. Tyttö olisi varmasti viihtynyt ja kirpaisevasta hinnasta huolimatta olisimme kai ottaneet paikan vastaan, mutta olimme kuitenkin jo päätöksemme tehneet - palaamme Suomeen. Koko tämä päiväkotihässäkkä oli lopulta vain lähtölaukaus pohdinnalle, joka oli joka tapauksessa edessä: jäämmekö Müncheniin ja jos niin kuinka pitkäksi aikaa. Olemme viihtyneet hyvin, jopa erinomaisesti, mutta tuntui, että nyt oli aika punnita vaihtoehtoja pidemmällä perspektiivillä.
Olen vielä hoitovapaalla Suomen työstäni ja mielekäs, vakituinen työpaikka alkoi kuulostaa taas varsin houkuttelevalta, varsinkin kun sellaista ei ollut Münchenissä ainakaan välittömässä näköpiirissä. Toiveissamme on toinen lapsi ja Suomessa puhumme kieltä ja tiedämme miten hommat toimii. Ylipäätään tuntuu, että monet lapsiin liittyvät asiat päiväkodeista kouluun ja iltapäiväkerhoihin on Suomessa paremmin järjestetty. (Tähän väliin täytyy todeta, että lasten lääkäripalvelut ovat Saksassa paremmin saatavilla, tosin niistä joutuu sairausvakuutuksen kautta maksamaankin enemmän.) Kun vielä selvisi, että Vaimolla olisi mahdollisuus siirtää työnsä saman firman Suomen konttoriin, alkoi vaakakuppi aika selvästi painua palaamisen puolelle.
Koska päiväkodin sulkeutumisesta Suomeen palaamiseen oli vain muutamia kuukausia, päätimme, että jään taas Tytön kanssa kotiin ja etsitään hänelle uusi hoitopaikka vasta Suomesta. Mikäs siinä. Nyt tätä toista koti-isyysjaksoa on takana kaksi kuukautta ja hyvin maistuu! Meillä on mennyt suorastaan hienosti, johtuen eritoten siitä, että Tyttö on nyt vanhempi (2,5 v) ja hänen kanssaan on helpompi tehdä erilaisia juttuja, mutta osaltaan varmasti myös siitä, että osaan asennoitua kotona olemiseen rennommin ja paremmin. Olemme lähteneet usein liikkeelle: käyneet museoissa, joulutoreilla, uimahalleissa, päiväretkillä tutustumassa lähialueen nähtävyyksiin. Näin päivät kuluvat nopeammin ja ovat itsellekin mielekkäämpiä. Kotonakin on hauskempaa, kun Tytön kanssa voi leikkiä kuurupiiloa, pelata korttia tai kasata palapelejä. Ja yhä useammin hän leikkii myös itsekseen, jolloin itse saa tarpeellisen hengähdystauon, varsinkin nyt kun päiväunet ovat jääneet pois.
Keskellä kauneinta kesää meille paljastui karulla tavalla, miten yksityisiin hoitopaikkoihin nojaavassa päivähoitojärjestelmässä hommat voi mennä lievästi sanottuna pieleen. Saimme yllättäen kutsun ylimääräiseen vanhempainiltaan, jossa ilmoitettiin, että Tytön päiväkodin vuokrasopimusta ei talon omistajanvaihdoksen vuoksi enää jatketa ja päiväkoti lopettaa toimintansa kolmen kuukauden kuluttua. Tämä tuli kaikille vanhemmille suurena järkytyksenä, ei pelkästään siksi että päiväkoti oli erinomainen, vaan myös koska Münchenin keskusta-alueelta on lähes mahdotonta löytää kolmen kuukauden varoajalla mitään vastaavaa.
Oli kuitenkin hienoa huomata, miten vanhemmat reagoivat. Lähes välittömästi alettiin yhdessä suunnitella ratkaisua, joka auttaisi mahdollisiman montaa. Pidetiin kokouksia, esitettiin ideoita ja oltiin yhteydessä kaupunkiin, muihin päiväkoteihin, kiinteistönomistajiin, mihin tahansa tahoihin, jotka voisivat auttaa asiassa. Whatsapp-viestit lentelivät ja suunniteltiin jopa uuden, vanhempainyhdistyksen kautta pyörivän päiväkodin perustamista. Lopulta ratkaisuksi löytyi mahdollisuus perustaa lopettavan päiväkodin lapsista koostuva uusi ryhmä toiseen läheiseen päiväkotiin, jonne osa hoitajistakin seuraisi mukana. Loistava juttu siis siinä mielessä, että lapset voisivat jatkaa tuttujen ihmisten ympäröiminä, vaikkakin toki uudessa ympäristössä. Uuteen ryhmään tosin mahtuisi vain puolet päiväkodin lapsista, muiden oli etsittävä uusi paikka itse.
Itse osallistuin kokouksiin ja seurasin viestien vaihtoa ja samaan aikaan kartoitimme jälleen lähialueen tarjontaa ja haimme Tytölle paikkaa muutamista päiväkodeista. Ja toki olimme kiinnostuneita paikasta uudessa ryhmässä, jota oltiin perustamassa. Samalla myös mietimme: ei tämä näin voi mennä. Tyttö oli sopeutunut hienosti ja viihtyi hyvin kunnes yhtäkkiä vedetään matto alta ja hetkessä ollaan taas lähtöpisteessä, taistelemassa vähäisistä paikoista kaikkien muiden kanssa - ja ulkomaalaisena ilman suhteita ja verkostoja aina askeleen jäljessä.
Lopulta meille tarjottiin paikkaa perustettavasta uudesta ryhmästä, reiluun 1000 euron (!) kuukausihintaan. Tyttö olisi varmasti viihtynyt ja kirpaisevasta hinnasta huolimatta olisimme kai ottaneet paikan vastaan, mutta olimme kuitenkin jo päätöksemme tehneet - palaamme Suomeen. Koko tämä päiväkotihässäkkä oli lopulta vain lähtölaukaus pohdinnalle, joka oli joka tapauksessa edessä: jäämmekö Müncheniin ja jos niin kuinka pitkäksi aikaa. Olemme viihtyneet hyvin, jopa erinomaisesti, mutta tuntui, että nyt oli aika punnita vaihtoehtoja pidemmällä perspektiivillä.
Olen vielä hoitovapaalla Suomen työstäni ja mielekäs, vakituinen työpaikka alkoi kuulostaa taas varsin houkuttelevalta, varsinkin kun sellaista ei ollut Münchenissä ainakaan välittömässä näköpiirissä. Toiveissamme on toinen lapsi ja Suomessa puhumme kieltä ja tiedämme miten hommat toimii. Ylipäätään tuntuu, että monet lapsiin liittyvät asiat päiväkodeista kouluun ja iltapäiväkerhoihin on Suomessa paremmin järjestetty. (Tähän väliin täytyy todeta, että lasten lääkäripalvelut ovat Saksassa paremmin saatavilla, tosin niistä joutuu sairausvakuutuksen kautta maksamaankin enemmän.) Kun vielä selvisi, että Vaimolla olisi mahdollisuus siirtää työnsä saman firman Suomen konttoriin, alkoi vaakakuppi aika selvästi painua palaamisen puolelle.
Koska päiväkodin sulkeutumisesta Suomeen palaamiseen oli vain muutamia kuukausia, päätimme, että jään taas Tytön kanssa kotiin ja etsitään hänelle uusi hoitopaikka vasta Suomesta. Mikäs siinä. Nyt tätä toista koti-isyysjaksoa on takana kaksi kuukautta ja hyvin maistuu! Meillä on mennyt suorastaan hienosti, johtuen eritoten siitä, että Tyttö on nyt vanhempi (2,5 v) ja hänen kanssaan on helpompi tehdä erilaisia juttuja, mutta osaltaan varmasti myös siitä, että osaan asennoitua kotona olemiseen rennommin ja paremmin. Olemme lähteneet usein liikkeelle: käyneet museoissa, joulutoreilla, uimahalleissa, päiväretkillä tutustumassa lähialueen nähtävyyksiin. Näin päivät kuluvat nopeammin ja ovat itsellekin mielekkäämpiä. Kotonakin on hauskempaa, kun Tytön kanssa voi leikkiä kuurupiiloa, pelata korttia tai kasata palapelejä. Ja yhä useammin hän leikkii myös itsekseen, jolloin itse saa tarpeellisen hengähdystauon, varsinkin nyt kun päiväunet ovat jääneet pois.
Kommentit
Lähetä kommentti