Havaintoja Suomesta

Joululomasta on nyt kolme viikkoa takana ja yksi edessä. Tässä muutamia havaintoja, joita olen näiden viikkojen aikana tehnyt.

Etäisyys

Olin edellisen kerran pidempään poissa Suomesta viitisen vuotta sitten. Silloin oli kyseessä opiskelijavaihto ja siten siis hyvin erilainen reissu nykyiseen verrattuna. Tuolloin elämisen intensiivisyys oli eri luokkaa ja ehdin muutamassa kuukaudessa nähdä ja kokea vaikka mitä ja osittain upota hyvinkin syvälle toiseen maailmaan, minkä jälkeen Suomeen paluu tuntui paluulta ihan erilaiseen todellisuuteen. Monet asiat näyttäytyivät uudessa valossa, enimmäkseen kuitenkin positiivisessa mielessä. Nyt puolestaan tuntuu yllättävänkin tutulta ja normaalilta olla täällä, ihan kuin ei poissa olisi ollutkaan. Osansa toki silläkin, että olin aikanaan opiskelijavaihdossa Serbiassa, joka kulttuurina ja ympäristönä eroaa paljon voimakkaammin Suomesta kuin Saksa. Kyllä nytkin joitain asioita havainnoi ja erottaa selkeämmin, etäisyyden kirkastamalla katseella, mutta enimmäkseen Suomessa olo tuntuu jotenkin kovin, no, tavalliselta.

Ympäristö

Kuten jo ensivaikutelmiini kirjasin, München on aito, oikea kaupunki, joka on rakennettu hyvällä tavalla tiiviisti niin, että lähes korttelista kuin korttelista löytyy elämää sekä monipuolisia ja laadukkaita lähipalveluita. Siihen verrattuna Helsinki näyttäytyy metsälähiöiden saaristona. Jopa oma asuinalueemme, jonne kuitenkin tulee ratikka ja jota olen pitänyt suomalaisella mittarilla suht urbaanina, tuntuu nyt kovin hiljaiselta ja lähiömäiseltä. Kaupunkimaisuuden sijaan Helsingissä on toki paljon luontoa ja merenrantaa, missä on hyvät puolensa. Kuitenkin vuodenaikana, jolloin luonto on täysin kuollut, metsät hohkaa syvää pimeyttä ja tuuli ja tihkusade piiskaa naamaa, luonnonläheisyys ainoastaan korostaa synkkyyttä. Pimeällä vuosipuoliskolla katselen luonnon sijaan mieluummin kauniita, vanhoja kivitaloja ja niiden jaloissa loistavia pikkukahviloita ja ravintoloita. Tätä kyllä löytyy Helsingistäkin, mutta hyvin rajoitetusti Müncheniin verrattuna. Viimeisen viikon aikana on tosin aurinko paistanut sen muutaman tunnin ajan, jonka päivä täällä kestää, ja kun eilen illalla satoi maahan vihdoin muutamia senttejä lunta, näyttää maisema taas kauniimmalta. Ja Helsingin keskustassa on todella hienot jouluvalot! Siellä olen aina viihtynyt, niin nytkin.

Kallio

Olen ehtinyt useamman kerran kaljalle Kallioon, jonka erityisluonnetta arvostan yhä enemmän. Kymmenissä kuppiloissa kokoontuvat yliopistonuoret, keski-ikäiset juopot ja kaikenlaiset ihmiset siltä väliltä. Hinnat ovat suomalaisittain halpoja ja tunnelma aidon elämänmakuinen. Vastaavaa aluetta ei Münchenistä löydy eikä samassa mittakaavassa monesta muustakaan vastaavan kokoisesta eurooppalaisesta kaupungista. Helsinki voi olla Kalliostaan ylpeä! (Suosittelen myös tutustumaan hienoon Pari kaljaa -blogiin, jossa käydää parilla kaljalla Kalliossa.)

Kavereiden kotona vierailu
Jos jätetään parit kotibileet laskuista, olen puolen vuoden aikana Müchenissä käynyt kylässä jonkun kaverin kotona tasan kaksi kertaa. Ensimmäisen viikon aikana Helsingissä kävin vierailulla kolmella eri kaverillani - kahdella kerralla Tyttö oli myös mukana - ja kaksi kertaa kavereitani tuli käymään meillä. Huomasin, että olen kaivannut tätä. Münchenissä minulla on sosiaalista elämää yhtä paljon kuin Suomessakin, mutta tapaan ihmisiä kahviloissa ja ravintoloissa, joskus leikkipuistoissa. Kun ollaan jonkun kotona, tunnelma on jotenkin rennompi ja läheisempi. Lasten kanssa tämä vielä korostuu - kahvin voi juoda rauhassa ja keskusteluihin uppoutua paremmin kun ei tarvitse koko ajan pälyillä, onko Tyttö juuri juoksemassa ravintolan keittiöön tai tippumassa alas portaita. Suomessa toisten kotona vierailu on osittain olosuhteiden pakottamaa (leikkipuistoon ei huvita huonolla säällä mennä eikä lapsiystävällisiä kahviloita oikein ole), mutta osittain on kyse myös siitä, että vanhojen kavereiden kesken on luontevampaa tavata jomman kumman kotona. Ehkä tämä Münchenissäkin muuttuu, kun ystävyyssuhteet pitenevät ja syventyvät.

Henkinen ilmapiiri
Pakko mainita, vaikka ei tekis mieli. Sanotaan, että poikkeukselliset tilanteet tuovat ihmisissä esiin sekä parhaat että pahimmat puolet. Käsillä oleva pakolaiskriisi käy varmasti tällaisesta tilanteesta. Kenties luen uutisia ja keskusteluja tietynlaiset lasit päässäni, mutta vahva vaikutelma on, että monissa suomalaisissa pintaan ovat nousseet lähinnä pahimmat puolet. Rasismi on rankkaa ja pöyristyttävän avointa, henkinen ilmapiiri hyvin ahdistava. Osansa on varmasti taloustilanteella ja jatkuvilla leikkauksilla tai ainakin niistä jauhamisella, mutta rasismin juuret ovat suhdannevaihteluita syvemmällä. Suomalaiseen kulttuuriin vahvasti pesiytynyt muukalaisvihamielisyys on yksi sen ikävimmistä puolista ja valitettavasti tällä hetkellä myös yksi korostuneimmista.