Päivähoitopaikka löytynyt!

Juuri kun olin ehtinyt asennoitua koti-isyyden (edelleen) jatkumiseen, sähköpostiin kilahti yllättäen viesti - Tytölle olisi tarjolla paikka lähellä sijaitsevasta pienestä yksityisestä päiväkodista. Olimme tietysti kiinnostuneita ja tutustumiskäynnin jälkeen homma oli selvä, otimme paikan vastaan. Tyttö aloittaa sopeutumisjakson helmikuussa ja kaiken mennessä hyvin hän jatkaa kokopäivähoidossa maaliskuusta alkaen.


München on tosi mukava paikka asua, mutta kenties juuri siitä syystä joidenkin asioiden järjestäminen voi olla vaikeaa. Näiden joukossa ovat muun muassa asuminen, lasten lääkäripalvelut ja aivan erityisesti päivähoito. Välillä tuntuu siltä, että meidät on suorastaan tarkoitettu asettautumaan hetkeksi Müncheniin, niin vaivattomasti olemme onnistuneet kaiken järjestämään. Ihana asunto löytyi oikeastaan ilman että edes jouduimme sitä etsimään ja siinä missä jotkut vanhemmat ovat olleet lähes epätoivoisia etsiessään lapselleen lääkäriä, me saatiin vain yksi kieltäytyminen ennen kuin natsasi (Saksassa kaikki lääkärit toimivat yksityisinä ja on ihmisen itsensä vastuulla hommata lapselleen lääkäri - ja monilla lääkäreillä on niin paljon potilaita, etteivät he halua tai voi ottaa enempää). Ja nyt viimeisimpänä sitten tämä päivähoito, joka meni suunnilleen näin:

Muutettuamme syyskuussa uuteen asuntoomme aloimme tutkia alueen päivähoitomahdollisuuksia. Alle 3-vuotiaille on lähes mahdotonta saada paikkaa julkisesta päiväkodista (ellei ole yksinhuoltaja tai muuten vastaavassa erityisasemassa), joten laitoimme hakemuksen kolmeen yksityiseen päiväkotiin, jotka sijaitsivat lähellä ja vaikuttivat hyviltä. Mahdollisuudet paikan saamiseen olisivat toki kasvaneet, jos olisimme laajentaneet maantieteellistä aluetta ja sitä kautta päiväkotien määrää, mutta koska meillä ei ollut varsinaista kiirettä saada paikkaa, päätimme, että haemme ensin parhaista vaihtoehdoista ja ellei niistä tärppää, mietimme tilannetta uudestaan. Kun yhdestä päiväkodista tuli viestiä, että kokopäiväpaikkoja ei ole ennen ensi syksyä tarjolla ja kahdesta muusta ei kuulunut yhtään mitään, aloimme hiljalleen totutella siihen vaihtoehtoon, että jäisin vielä kotiin ensi syyskuuhun asti, jolloin paikkoja olisi varmuudella enemmän. Itsestänikin tämä alkoi kuulostaa ihan mukavalta ratkaisulta, sillä Tytön kanssa on mennyt ja menee tällä hetkellä tosi hyvin, niin hyvin, että kotona olemisesta on alkanut jossain määrin jopa nauttia. (Laajempaa pohdintaa kotona olemisesta ja sen hyvistä ja huonoista puolista tässä postauksessa.)


Mutta sitten kuitenkin tärppäsi! Ja nyt tuntuu, että hyvä niin. Alunperin viiden kuukauden mittaiseksi suunniteltu koti-isyyteni on venynyt jo lähes vuoteen ja kyllä tämä alkaa riittää. Mieli kaipaa uusia haasteita. Otamme tarjotun paikan vastaan mielellämme myös siitä syystä, että Münchenissä päivähoitopaikat ovat todella kiven alla. Julkisia paikkoja ei ole tarpeeksi, mutta ei ole myöskään yksityisiä, joista sitten osa on vieläpä niin kalliita, etteivät ne oikein tule kysymykseen. Tästäkin paikasta maksamme suomalaisesta näkökulmasta sievoisen summan joka kuukausi, mutta kuitenkin vielä kohtuuden rajoissa. Ja itse päiväkoti vaikuttaa todella hyvältä. Kyseessä on pieni paikka, jossa on kaksi 12 lapsen ryhmää eli yhteensä 24 lasta. Lapset ovat 1-3 vuotiaita eli puhutaan Krippestä, josta lapset sitten kolme vuotta täytettyään siirtyvät varsinaiseen Kindergarteniin, joita löytyy paremmin, julkisiakin. Sattumalta Tytön tulevassa ryhmässä on juuri aloittanut toinenkin suomalainen tyttö - maailma on pieni. Tässä Krippessä halutaan pitää ryhmien ikä- ja sukupuolijakauma suhteellisen tasaisena ja meille tarjottiin paikkaa, sillä päiväkodista on siirtymässä pois juuri Tytön ikäinen lapsi, jonka vanhemmat saivat yllättävän työkomennuksen toiselle paikkakunnalle. Hyvä tuuri pitää ansaita, sanotaan, joten kai meille on jostain kertynyt oikeanlaista karmaa.

Päivähoitoon siirtyminen muuttaa paljon paitsi Tytön elämässä myös omassani. Münchenissä minulla ei ole mitään, mihin nyt palata, joten jotain uutta pitäisi kehitellä. Onneksi tässä on vielä muutama kuukausi aikaa pohdiskella asiaa.

Kommentit

  1. Tähänkin postaukseen minulla olisi konkretia-kysymys eli millä hintahaarukalla nuo yksityiset päiväkodit munchenin "kivoilla" alueilla kustantavat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. München on kivoja alueita täynnä ja toisaalta päiväkotien suhteen voi joutua olemaan sijainnin suhteen joustava eli katsella myös oman alueen ulkopuolelle, sen verran kortilla ovat paikat. Joten en ota tässä kantaa siihen, missä päiväkoti sijaitsee. Mutta me maksamme hoidosta ja ruuasta kuukausittain noin 700 euroa, joka tulee syksyllä hieman vielä nousemaan. Arvioisin, että tämä on melko lailla keskimääräinen hinta yksityisestä kokopäiväisestä (40h viikko) hoidosta. Jos hyvin käy voi päästä vähän halvemmalla, mutta ei paljon. Kalliimpia sitten toki löytyy myös. Lopulta hinta on tietysti vain yksi tekijä siinä, mikä päiväkoti sopii kunkin perheen tilanteeseen parhaiten.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

München lasten kanssa TOP3

Uusi asunto löytynyt!

Takaisin kotiin