Kotona Münchenissä

Joululomasta on nyt kolme viikkoa takana ja yksi edessä. Tässä muutamia havaintoja, joita olen näiden viikkojen aikana tehnyt. Etäisyys Olin edellisen kerran pidempään poissa Suomesta viitisen vuotta sitten. Silloin oli kyseessä opiskelijavaihto ja siten siis hyvin erilainen reissu nykyiseen verrattuna. Tuolloin elämisen intensiivisyys oli eri luokkaa ja ehdin muutamassa kuukaudessa nähdä ja kokea vaikka mitä ja osittain upota hyvinkin syvälle toiseen maailmaan, minkä jälkeen Suomeen paluu tuntui paluulta ihan erilaiseen todellisuuteen. Monet asiat näyttäytyivät uudessa valossa, enimmäkseen kuitenkin positiivisessa mielessä. Nyt puolestaan tuntuu yllättävänkin tutulta ja normaalilta olla täällä, ihan kuin ei poissa olisi ollutkaan. Osansa toki silläkin, että olin aikanaan opiskelijavaihdossa Serbiassa, joka kulttuurina ja ympäristönä eroaa paljon voimakkaammin Suomesta kuin Saksa. Kyllä nytkin joitain asioita havainnoi ja erottaa selkeämmin, etäisyyden kirkastamalla katseella, mut...

Ehdin olla Tytön kanssa kotona kolmisen kuukautta ennen kuin muutimme Helsingistä Müncheniin. Tuona aikana ehdin parahiksi sopeutumaan koti-isyyteen ja löytämään hyvän rytmin, jolla päivät kuluvat sujuvasti. Meidän viikkorytmi Helsingissä sisälsi useita perhekahviloita, joita järjestettiin eri päivinä lähistön eri leikkipuistoissa, ja joissa sekä minä että Tyttö tykättiin kovasti käydä. Lisäksi meillä oli kerran viikossa vauvauinti, kerran viikossa muskari ja ehdinpä vielä olla mukana käynnistämässä oman alueemme leikkipuiston isä-lapsi-kerhoa, jota myös aloimme pitää yhtenä iltana viikossa. Näiden eri harrastusten ja tapaamisten kautta tutustuin naapurustomme ihmisiin, ihan eri tavalla kuin aikana ennen lasta ja kotona olemista. Tavallaan tuntui siltä, että vaihdamme maisemaa juuri, kun hommat olivat alkaneet luistaa. Nyt voin onnekseni sanoa, että hommat alkavat luistaa ja rytmi löytyä myös täällä Münchenissä. Isossa osassa on ollut Münchenin suomalaisyhteisö, johon olemme jo ehti...

Nyt se on varmaa. Yli kuukauden mittaisen odotuksen jälkeen Vaimo sai vihdoin eteensä mustaa valkoisella työsopimustarjouksen muodossa. Ehdot olivat jopa paremmat kuin osasimme odottaa, joten tarjous oli helppo hyväksyä. Se on menoa nyt! Kulunut kuukausi on ollut henkisesti stressaavaa monessakin mielessä. Yksi tekijä oli juuri lopullisen vahvistuksen venyminen: Vaimo sai tietää tulleensa valituksi jo ennen pääsiäistä, jonka jälkeen tuleva työnantaja lupasi toimittaa sopimuksen mahdollisimman pian. Homma kuitenkin venyi milloin mistäkin syystä ja välillä alkoi jo tuntua siltä että tuleekohan sitä sopimusta ikinä. Toivottavasti tämä prosessi ei ollut esimerkki siitä missä tahdissa Saksassa asiat yleensä hoituvat. No, vapuksi sopimus sitten vihdoin saatiin ja homma varmistui ja sitä myöden asiasta pystyi kertomaan myös muille kuin aivan lähipiirille. Vielä stressaavampaa  minulle on ollut tulevan muutoksen prosessointi. Vaikka tämä on mahtava mahdollisuus ja monessa mielessä juu...