Unelmasta totta
Joskus pari vuotta sitten heitin nousuhumalassa kavereilleni, että unelmoin siitä, että Vaimo saa jonkin hyväpalkkaisen duunin Keski-Euroopasta ja minä muutan mukaan koti-isäksi. Voisin pehmentää tätä kirjoittamalla, että puhuin vain puolitosissani, mutta taisin kyllä olla aika tosissani. Silloin meillä ei tosin ollut vielä lasta ja minulla oli sitäkin vähemmän käsitystä siitä, mitä lapsen kanssa kotona oleminen oikeasti tarkoittaa. Tuolloisessa haavekuvassani istuskelin terassilla aurinkoisella ja lämpimällä säällä siemaillen vuoron perään cappuccinoa ja punaviiniä, lueskellen sanomalehtiä ja nautiskellen rennosti keskieurooppalaisesta kaupunkitunnelmasta. Lapsi kai nukkui kiltisti rattaissaan tai jotenkin muuten oli häiritsemättä tätä dolce far nienteä. No, nyt tässä on käymässä siinä mielessä klassisesti, että kun unelmansa saavuttaa, ei se tunnukaan enää niin hienolta. Luvalla sanottuna yllä esitetty haavekuva oli toki täysin epärealistinen - mutta niinhän unelmat aina ovat! ...