Kotona Münchenissä

Tässä se tais olla: takana on nyt ensimmäinen kokonainen viikko, jolloin Tyttö oli täydet päivät päiväkodissa. Samalla lienee aika riisua koti-isän tittelistä etuliite pois. Olo on hieman hämmentynyt, mutta samalla helpottunut. Viimeiset kuukaudet ovat olleet nimittäin vähän raskaamman puoleisia. Tyttö aloitti päiväkotiin tutustumisen helmikuun alussa. Sitä ennen päätimme suoriutua yhdestä väistämättömästä vanhemmuushaasteesta: tutista luopumisesta. Ajattelimme, että tutista on parempi ja helpompi päästä eroon ennen päiväkotia ja nyt tästä päivästä asiaa tarkastellessa päätös oli varmasti oikea. Mutta homma ei sujunut ihan niin yksinkertaisesti kuin ajattelimme. Tyttö ei valveilla ollessaan ole tarvinnut tuttia juuri koskaan, mutta nukkuessa ja varsinkin nukkumaan käydessä se oli oltava. Tutti oli signaali siitä, että on aika käydä unille ja se oli hänen keinonsa rauhoittua. Tämän yhteyden katkaiseminen osoittautui erittäin vaikeaksi ja raskaaksi. Nukkumaan käyminen oli iltaisin use...

Tyttö oppii puhumaan! Ja aika reipasta vauhtia. Parisen kuukautta sitten, puolitoistavuotiaana, uusia sanoja alkoi yhtäkkiä tulla enemmän ja sen jälkeen niitä onkin ripotellut parin sanan päivätahdilla. Nyt Tyttö jo yhdistelee sanoja ja muodostaa yksinkertaisia lauseita niin että välillä itsekin oikein hätkähtää! Puhumaan oppiminen on yksi niistä merkkipaaluista, joka muuttaa lapsen kanssa olemisen luonnetta ja tekee siitä helpompaa ja mielekkäämpää. Lapset toki ymmärtävät puhetta jo melko varhain ja osaavat reagoida siihen, mutta kyllähän kommunikointi saavuttaa aivan uuden tason silloin, kun lapsi pystyy omin sanoin vastaamaan kysymyksiin ja kertomaan havainnoistaan ja tarpeistaan. Hommasta tulee lisäksi huomattavasti hauskempaa, kun voidaan yhdessä ääneen ihmetellä, mitä ne lintu ja myyrä siinä kirjassa oikein puuhailee tai minkälaisia ihmisiä ja koiria kadulla kävelee vastaan. Se, että Tyttö oppii nyt puhumaan ja vielä kaksikieliselle lapselle suhteellisen aikaisessa vaiheess...

Nyt on viitisen kuukautta oleskeltu Saksanmaalla ja kieli on, no ei nyt vielä hallussa, mutta sillä tasolla, että pystyn sitä käyttämään arkisissa yhteyksissä ja välillä vähän muutenkin. Joitakin viikkoja Müncheniin muutosta onnistuin löytämään netin kautta muutaman enimmäkseen nuorista ulkomaalaisista koostuvan ryhmän, jotka kokoontuvat viikoittain puhumaan ja harjoittelemaan saksaa. Ryhmät kokoontuvat aina jossain baarissa, kesäisin Biergarteneissa, joten samalla voi ottaa pari olutta, mikä tunnetusti vain helpottaa vieraalla kielellä puhumista.  Kesän aikana kävin näissä tapaamisissa vähintään kerran viikossa ja vaikka sittemmin minulla ei ole enää ollut niihin aikaa, jutustelu toisten kieltenoppijoiden kanssa oli hyvä tapa saada homma käyntiin, oppia avaamaan suunsa saksaksi. Taktiikkanahan minulla oli oppia kieli itsekseni, lukemalla, kuuntelemalla, keskustelemalla. Osittain tämä on toiminut, osittain ei. Olen lukenut sanomalehtiä saksaksi ja sitä kautta päässyt paremmin...

Minusta tulee ope! Kesäkuussa Suomi-koulun kevätlukukauden päättäjäisissä yhdistyksen puheenjohtaja mainitsi, että syksyllä on mahdollisesti tarvetta uusille opettajille. Kävin tuolloin esittäytymässä ja ilmoitin kiinnostuksestani. Nyt on sitten varmistunut, että pääsen opettamaan, saan vastuulleni tokaluokkalaiset ja pidän ensimmäiset oppituntini heille parin viikon kuluttua, kun koulun syyslukukausi alkaa. Kyseessä on samalla ensimmäinen työpaikkani Saksassa - erittäin osa-aikainen, kaksi tuntia viikossa - mutta silti tärkeä askel eteenpäin. Münchenin Suomi-koulu on käytännössä iltapäiväkerho, joka kokoontuu siis kerran viikossa. Suomi-kouluja on kymmeniä ympäri maailmaa ja Saksassakin niitä on useammassa eri kaupungissa. Koulujen tarkoituksena on tukea ulkosuomalaisten ja ulkomailla syntyneiden ja kasvaneiden mutta suomea toisena (tai kolmantena) kielenään puhuvien lasten suomen kielen oppimista. Käytännössä kyse on äidinkielen tunneista, joihin sisällytetään myös suoma...

Parin viikon Suomen loma vetelee viimeisiään, huomenna on edessä paluu Müncheniin. Vietimme loman suurimmaksi osaksi suvun kesäpaikalla Itä-Suomessa. Yhdeksi mieleenpainuvimmista asioista tältä reissulta jää sää, eikä missään hyvässä mielessä. Ensimmäiset pari päivää oli hellettä, mutta sen jälkeen lämpötila ei juuri noussut 20 asteen yläpuolelle. Muutamana päivänä jäätiin 15 asteen tuntumaan - keskellä heinäkuuta! Järvessä uskalsin pulahtaa kokonaiset kaksi kertaa, molemmilla kerroilla suoraan saunasta, ja jälkimmäisestä minut palkittiin useamman päivän kestäneellä nuhalla. Toki tällaiset kesät ovat harvassa, mutta on se silti karua sitä pientä ihmistä kohtaan, joka vääntää duunia läpi pimeän syksyn ja kylmän talven mielessään heinäkuun ihana lämpö eikä sitä lämpöä sitten koskaan tule. Muuten on kyllä ollut mukavaa olla Suomessa ja tavata kavereita ja sukulaisia. Tyttö on leikkinyt serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa ja saanut hurjasti virikkeitä. Muutama päivä takaperin käytiin ...

Joskus pari vuotta sitten heitin nousuhumalassa kavereilleni, että unelmoin siitä, että Vaimo saa jonkin hyväpalkkaisen duunin Keski-Euroopasta ja minä muutan mukaan koti-isäksi. Voisin pehmentää tätä kirjoittamalla, että puhuin vain puolitosissani, mutta taisin kyllä olla aika tosissani. Silloin meillä ei tosin ollut vielä lasta ja minulla oli sitäkin vähemmän käsitystä siitä, mitä lapsen kanssa kotona oleminen oikeasti tarkoittaa. Tuolloisessa haavekuvassani istuskelin terassilla aurinkoisella ja lämpimällä säällä siemaillen vuoron perään cappuccinoa ja punaviiniä, lueskellen sanomalehtiä ja nautiskellen rennosti keskieurooppalaisesta kaupunkitunnelmasta. Lapsi kai nukkui kiltisti rattaissaan tai jotenkin muuten oli häiritsemättä tätä dolce far nienteä. No, nyt tässä on käymässä siinä mielessä klassisesti, että kun unelmansa saavuttaa, ei se tunnukaan enää niin hienolta. Luvalla sanottuna yllä esitetty haavekuva oli toki täysin epärealistinen - mutta niinhän unelmat aina ovat! ...

Ympäri käydään, yhteen tullaan. Saksa oli ensimmäinen vieras kieli, jota aloin opiskella. Tämä tapahtui ala-asteen kolmannella luokalla. Sittemmin jouduin koulua vaihtaessani vaihtamaan A-kieleni saksasta englantiin, mutta aloitin homman uudestaan lukiossa ja luin läpi lyhyen saksan kirjoittaen siitä E:n. En ole sen koommin kieltä käytännyt lukuun ottamatta muutamaa Saksan reissuilla tilattua schnitzeliä ja olutta, joten nyt saksan opiskelu alkaa tavallaan kolmatta kertaa, pohjat on tosin tällä kertaa vielä suht hyvin muistissa. Olen aloittanut nämä nykyiset opintoni kertaamalla kielioppia vanhasta lukion oppikirjasta. Jännää ja suorastaan hämmentävää on se, kuinka voimakkaasti akkusatiivit ja kaksoisinfinitiivit ja epäsäännölliset verbit vievät ajatukset lukioaikoihin - tai vielä hämmentävämpää, ajoittain suoraan takaisin ala-asteen kolmannelle! Jotkin asiat ovat jääneet kirkkaana mieleen aina noista ajoista saakka. Muistan elävästi vielä luokkahuoneen ja jopa pulpettipaikan, jos...