Kotona Münchenissä

Tyttö oppii puhumaan! Ja aika reipasta vauhtia. Parisen kuukautta sitten, puolitoistavuotiaana, uusia sanoja alkoi yhtäkkiä tulla enemmän ja sen jälkeen niitä onkin ripotellut parin sanan päivätahdilla. Nyt Tyttö jo yhdistelee sanoja ja muodostaa yksinkertaisia lauseita niin että välillä itsekin oikein hätkähtää! Puhumaan oppiminen on yksi niistä merkkipaaluista, joka muuttaa lapsen kanssa olemisen luonnetta ja tekee siitä helpompaa ja mielekkäämpää. Lapset toki ymmärtävät puhetta jo melko varhain ja osaavat reagoida siihen, mutta kyllähän kommunikointi saavuttaa aivan uuden tason silloin, kun lapsi pystyy omin sanoin vastaamaan kysymyksiin ja kertomaan havainnoistaan ja tarpeistaan. Hommasta tulee lisäksi huomattavasti hauskempaa, kun voidaan yhdessä ääneen ihmetellä, mitä ne lintu ja myyrä siinä kirjassa oikein puuhailee tai minkälaisia ihmisiä ja koiria kadulla kävelee vastaan. Se, että Tyttö oppii nyt puhumaan ja vielä kaksikieliselle lapselle suhteellisen aikaisessa vaiheess...

Joululomasta on nyt kolme viikkoa takana ja yksi edessä. Tässä muutamia havaintoja, joita olen näiden viikkojen aikana tehnyt. Etäisyys Olin edellisen kerran pidempään poissa Suomesta viitisen vuotta sitten. Silloin oli kyseessä opiskelijavaihto ja siten siis hyvin erilainen reissu nykyiseen verrattuna. Tuolloin elämisen intensiivisyys oli eri luokkaa ja ehdin muutamassa kuukaudessa nähdä ja kokea vaikka mitä ja osittain upota hyvinkin syvälle toiseen maailmaan, minkä jälkeen Suomeen paluu tuntui paluulta ihan erilaiseen todellisuuteen. Monet asiat näyttäytyivät uudessa valossa, enimmäkseen kuitenkin positiivisessa mielessä. Nyt puolestaan tuntuu yllättävänkin tutulta ja normaalilta olla täällä, ihan kuin ei poissa olisi ollutkaan. Osansa toki silläkin, että olin aikanaan opiskelijavaihdossa Serbiassa, joka kulttuurina ja ympäristönä eroaa paljon voimakkaammin Suomesta kuin Saksa. Kyllä nytkin joitain asioita havainnoi ja erottaa selkeämmin, etäisyyden kirkastamalla katseella, mut...

Olen jo pitkään vastannut "puoli vuotta", kun minulta on kysytty, kuinka kauan olemme asuneet Münchenissä. Oikeasti tuo rajapyykki ylittyy kuitenkin vasta ensi viikolla. Kuten usein johonkin uuteen paikkaan muuttaessa tai jotain uutta aloittaessa, alussa aika kuluu hyvällä tavalla hitaasti. Jokaiseen viikkoon tuntuu mahtuvan paljon ja kokonaiseen kuukauteen jo ihan hurjasti kaikkea uutta ja ihmeellistä. Tuntuukin siltä, että olisimme olleet täällä jo paljon kauemmin, vähintään sen puoli vuotta, jonka taisin ekaa kertaa asiaa sen kummemmin ajattelematta päästää suustani jo syyskuussa, jolloin kuukausia oli siis takana vasta neljä ja niistäkin useampi viikko vietettynä kesälomilla Münchenin ulkopuolella. Nyt kuitenkin viikot ovat alkaneet kulua nopeammin. Tietty arkirytmi ja rutiini on muodostunut, ja ihan hyvä niin. Välillä on ollut jopa hiukan kiireistä. Viikoittain on Suomi-koulun opetustunti, johon pitää aina vähän etukäteen valmistautua ja sen lisäksi olen käynyt kah...

Minusta tulee ope! Kesäkuussa Suomi-koulun kevätlukukauden päättäjäisissä yhdistyksen puheenjohtaja mainitsi, että syksyllä on mahdollisesti tarvetta uusille opettajille. Kävin tuolloin esittäytymässä ja ilmoitin kiinnostuksestani. Nyt on sitten varmistunut, että pääsen opettamaan, saan vastuulleni tokaluokkalaiset ja pidän ensimmäiset oppituntini heille parin viikon kuluttua, kun koulun syyslukukausi alkaa. Kyseessä on samalla ensimmäinen työpaikkani Saksassa - erittäin osa-aikainen, kaksi tuntia viikossa - mutta silti tärkeä askel eteenpäin. Münchenin Suomi-koulu on käytännössä iltapäiväkerho, joka kokoontuu siis kerran viikossa. Suomi-kouluja on kymmeniä ympäri maailmaa ja Saksassakin niitä on useammassa eri kaupungissa. Koulujen tarkoituksena on tukea ulkosuomalaisten ja ulkomailla syntyneiden ja kasvaneiden mutta suomea toisena (tai kolmantena) kielenään puhuvien lasten suomen kielen oppimista. Käytännössä kyse on äidinkielen tunneista, joihin sisällytetään myös suoma...

Ehdin olla Tytön kanssa kotona kolmisen kuukautta ennen kuin muutimme Helsingistä Müncheniin. Tuona aikana ehdin parahiksi sopeutumaan koti-isyyteen ja löytämään hyvän rytmin, jolla päivät kuluvat sujuvasti. Meidän viikkorytmi Helsingissä sisälsi useita perhekahviloita, joita järjestettiin eri päivinä lähistön eri leikkipuistoissa, ja joissa sekä minä että Tyttö tykättiin kovasti käydä. Lisäksi meillä oli kerran viikossa vauvauinti, kerran viikossa muskari ja ehdinpä vielä olla mukana käynnistämässä oman alueemme leikkipuiston isä-lapsi-kerhoa, jota myös aloimme pitää yhtenä iltana viikossa. Näiden eri harrastusten ja tapaamisten kautta tutustuin naapurustomme ihmisiin, ihan eri tavalla kuin aikana ennen lasta ja kotona olemista. Tavallaan tuntui siltä, että vaihdamme maisemaa juuri, kun hommat olivat alkaneet luistaa. Nyt voin onnekseni sanoa, että hommat alkavat luistaa ja rytmi löytyä myös täällä Münchenissä. Isossa osassa on ollut Münchenin suomalaisyhteisö, johon olemme jo ehti...