Kotona Münchenissä

Tässä se tais olla: takana on nyt ensimmäinen kokonainen viikko, jolloin Tyttö oli täydet päivät päiväkodissa. Samalla lienee aika riisua koti-isän tittelistä etuliite pois. Olo on hieman hämmentynyt, mutta samalla helpottunut. Viimeiset kuukaudet ovat olleet nimittäin vähän raskaamman puoleisia. Tyttö aloitti päiväkotiin tutustumisen helmikuun alussa. Sitä ennen päätimme suoriutua yhdestä väistämättömästä vanhemmuushaasteesta: tutista luopumisesta. Ajattelimme, että tutista on parempi ja helpompi päästä eroon ennen päiväkotia ja nyt tästä päivästä asiaa tarkastellessa päätös oli varmasti oikea. Mutta homma ei sujunut ihan niin yksinkertaisesti kuin ajattelimme. Tyttö ei valveilla ollessaan ole tarvinnut tuttia juuri koskaan, mutta nukkuessa ja varsinkin nukkumaan käydessä se oli oltava. Tutti oli signaali siitä, että on aika käydä unille ja se oli hänen keinonsa rauhoittua. Tämän yhteyden katkaiseminen osoittautui erittäin vaikeaksi ja raskaaksi. Nukkumaan käyminen oli iltaisin use...

Tyttö oppii puhumaan! Ja aika reipasta vauhtia. Parisen kuukautta sitten, puolitoistavuotiaana, uusia sanoja alkoi yhtäkkiä tulla enemmän ja sen jälkeen niitä onkin ripotellut parin sanan päivätahdilla. Nyt Tyttö jo yhdistelee sanoja ja muodostaa yksinkertaisia lauseita niin että välillä itsekin oikein hätkähtää! Puhumaan oppiminen on yksi niistä merkkipaaluista, joka muuttaa lapsen kanssa olemisen luonnetta ja tekee siitä helpompaa ja mielekkäämpää. Lapset toki ymmärtävät puhetta jo melko varhain ja osaavat reagoida siihen, mutta kyllähän kommunikointi saavuttaa aivan uuden tason silloin, kun lapsi pystyy omin sanoin vastaamaan kysymyksiin ja kertomaan havainnoistaan ja tarpeistaan. Hommasta tulee lisäksi huomattavasti hauskempaa, kun voidaan yhdessä ääneen ihmetellä, mitä ne lintu ja myyrä siinä kirjassa oikein puuhailee tai minkälaisia ihmisiä ja koiria kadulla kävelee vastaan. Se, että Tyttö oppii nyt puhumaan ja vielä kaksikieliselle lapselle suhteellisen aikaisessa vaiheess...