Kotona Münchenissä

Eilen sitten napsahti maaginen kolmekymppiä mittariin. Kuten olen jo aiemmin todennut, tämä numero itsessään ei minua häiritse, päinvastoin, olen ihan mielelläni kolmekymppinen ja se istuu nykyiseen identiteettiini ongelmitta. Viime kuukausina olen kuitenkin löytänyt itseni aiempaa useammin pohdiskelemasta elämääni ja sen suuntaa. Sanotaan, että ihmiset elävät seitsemän vuoden sykleissä ja syklistä toiseen siirtyminen saa usein aikaan jonkinlaisen kriisin tai vähintään pohdinnan paikan. Tällainen taitekohta tuntui osuneen kohdalleni, liittyi se sitten kyseiseen numeroon tai ei. Joka tapauksessa tänään tuntuu, että olen vähitellen saanut nämä pohdinnat pohdittua ja asiat selvitettyä ja fiilis on hyvä. Kolmenkympin virstanpylvään virallinen saavuttaminen on nyt varmasti hyvä kohta palata taas elämään hetkessä - varsinkin kun nykyhetkellä on kaikenlaista mielenkiintoista tarjottavanaan. Itse synttäripäivä oli kaikinpuolin mukava. Münchenin ailahteleva sää oli puolellani ja aurinko pais...

Ympäri käydään, yhteen tullaan. Saksa oli ensimmäinen vieras kieli, jota aloin opiskella. Tämä tapahtui ala-asteen kolmannella luokalla. Sittemmin jouduin koulua vaihtaessani vaihtamaan A-kieleni saksasta englantiin, mutta aloitin homman uudestaan lukiossa ja luin läpi lyhyen saksan kirjoittaen siitä E:n. En ole sen koommin kieltä käytännyt lukuun ottamatta muutamaa Saksan reissuilla tilattua schnitzeliä ja olutta, joten nyt saksan opiskelu alkaa tavallaan kolmatta kertaa, pohjat on tosin tällä kertaa vielä suht hyvin muistissa. Olen aloittanut nämä nykyiset opintoni kertaamalla kielioppia vanhasta lukion oppikirjasta. Jännää ja suorastaan hämmentävää on se, kuinka voimakkaasti akkusatiivit ja kaksoisinfinitiivit ja epäsäännölliset verbit vievät ajatukset lukioaikoihin - tai vielä hämmentävämpää, ajoittain suoraan takaisin ala-asteen kolmannelle! Jotkin asiat ovat jääneet kirkkaana mieleen aina noista ajoista saakka. Muistan elävästi vielä luokkahuoneen ja jopa pulpettipaikan, jos...

Täytän kuukauden päästä kolmekymmentä eikä se tunnu missään. Siis se numero. Olen ihan mielelläni kolmekymppinen. Itse asiassa olen tuntenut itseni kolmekymppiseksi jo jonkin aikaa. Kuitenkin kun reilu pari kuukautta sitten jäin Tytön kanssa kotiin sain yhtäkkiä runsaasti aikaa ja tilaa omille ajatuksilleni. Aloin miettimään paljon elämää ja mitä siltä oikeastaan haluan (ja myös: mitä en halua). Jotkin ajatuskulut aiheuttivat myös ahdistusta. Olen nyt ymmärtänyt, että kyseessä on kuin onkin eräänlainen ikäkriisi, kehitysvaihe, elämän saumakohta. Tiivistetysti: useimmilla kolmenkympin kriisi liittyy havaintoon, ettei ole elämässä saavuttanut puoliakaan siitä, mitä kolmekymppisellä "pitäisi" jo olla tai mitä on ainakin itse kuvitellut kolmeenkymppiin mennessä saavuttavansa. Tutkinto, vakituinen työpaikka, omistusasunto, avioliitto, ehkä lapsiakin. Tai sitten lähestyvä rajapyykki saa tarkastelemaan nykytilannetta kriittisesti ja vaihdetaan lennosta uraa tai kumppania tai mole...