Kotona Münchenissä

Kahdessakin mielessä: olen jälleen Tytön kanssa kotona ja samalla olemme päättäneet, että palaamme Suomeen. Keskellä kauneinta kesää meille paljastui karulla tavalla, miten yksityisiin hoitopaikkoihin nojaavassa päivähoitojärjestelmässä hommat voi mennä lievästi sanottuna pieleen. Saimme yllättäen kutsun ylimääräiseen vanhempainiltaan, jossa ilmoitettiin, että Tytön päiväkodin vuokrasopimusta ei talon omistajanvaihdoksen vuoksi enää jatketa ja päiväkoti lopettaa toimintansa kolmen kuukauden kuluttua. Tämä tuli kaikille vanhemmille suurena järkytyksenä, ei pelkästään siksi että päiväkoti oli erinomainen, vaan myös koska Münchenin keskusta-alueelta on lähes mahdotonta löytää kolmen kuukauden varoajalla mitään vastaavaa. Oli kuitenkin hienoa huomata, miten vanhemmat reagoivat. Lähes välittömästi alettiin yhdessä suunnitella ratkaisua, joka auttaisi mahdollisiman montaa. Pidetiin kokouksia, esitettiin ideoita ja oltiin yhteydessä kaupunkiin, muihin päiväkoteihin, kiinteistönomistajiin...

Tässä se tais olla: takana on nyt ensimmäinen kokonainen viikko, jolloin Tyttö oli täydet päivät päiväkodissa. Samalla lienee aika riisua koti-isän tittelistä etuliite pois. Olo on hieman hämmentynyt, mutta samalla helpottunut. Viimeiset kuukaudet ovat olleet nimittäin vähän raskaamman puoleisia. Tyttö aloitti päiväkotiin tutustumisen helmikuun alussa. Sitä ennen päätimme suoriutua yhdestä väistämättömästä vanhemmuushaasteesta: tutista luopumisesta. Ajattelimme, että tutista on parempi ja helpompi päästä eroon ennen päiväkotia ja nyt tästä päivästä asiaa tarkastellessa päätös oli varmasti oikea. Mutta homma ei sujunut ihan niin yksinkertaisesti kuin ajattelimme. Tyttö ei valveilla ollessaan ole tarvinnut tuttia juuri koskaan, mutta nukkuessa ja varsinkin nukkumaan käydessä se oli oltava. Tutti oli signaali siitä, että on aika käydä unille ja se oli hänen keinonsa rauhoittua. Tämän yhteyden katkaiseminen osoittautui erittäin vaikeaksi ja raskaaksi. Nukkumaan käyminen oli iltaisin use...

Tyttö oppii puhumaan! Ja aika reipasta vauhtia. Parisen kuukautta sitten, puolitoistavuotiaana, uusia sanoja alkoi yhtäkkiä tulla enemmän ja sen jälkeen niitä onkin ripotellut parin sanan päivätahdilla. Nyt Tyttö jo yhdistelee sanoja ja muodostaa yksinkertaisia lauseita niin että välillä itsekin oikein hätkähtää! Puhumaan oppiminen on yksi niistä merkkipaaluista, joka muuttaa lapsen kanssa olemisen luonnetta ja tekee siitä helpompaa ja mielekkäämpää. Lapset toki ymmärtävät puhetta jo melko varhain ja osaavat reagoida siihen, mutta kyllähän kommunikointi saavuttaa aivan uuden tason silloin, kun lapsi pystyy omin sanoin vastaamaan kysymyksiin ja kertomaan havainnoistaan ja tarpeistaan. Hommasta tulee lisäksi huomattavasti hauskempaa, kun voidaan yhdessä ääneen ihmetellä, mitä ne lintu ja myyrä siinä kirjassa oikein puuhailee tai minkälaisia ihmisiä ja koiria kadulla kävelee vastaan. Se, että Tyttö oppii nyt puhumaan ja vielä kaksikieliselle lapselle suhteellisen aikaisessa vaiheess...

Kotona voikin olla ihan kivaa. Tämän olen viimeisen parin kuukauden aikana huomannut. Aina kotona ei kuitenkaan ole ollut kauhean kivaa eikä ole vieläkään joka päivä. (Tämäkin postaus minulla oli mielessä jo jonkin aikaa, mutta sitten tuli pari nihkeämpää päivää, eikä huvittanut tätä kirjoittaa.) Nyt taaksepäin katsoen ensimmäiset viikkoni kotona olivat varsin rankkoja. Vaikka olin omasta mielestäni hyvin valmistautunut, kotona lapsen kanssa oleminen on yksi niistä asioista, joihin ei voi oikein etukäteen valmistautua. Sen, miltä kotona oleminen tuntuu, tietää vasta kun siihen ryhtyy. Ja aluksi se tuntui suoraan sanottuna raskaalta. Pahiten minut yllätti homman kokonaisvaltaisuus. Toisin kuin (useimmissa) töissä, kotona lasta hoitaessa ei voi päättää, että nyt pidän kahvitauon ja jätän siksi aikaa kaiken muun. Tilanne on yleensä päällä koko ajan. Kun jäin kotiin, Tyttö oli juuri sen ikäinen (10 kk), että hän vaati jatkuvaa huomiota ilman että olisi vielä nukkunut pitkiä yhtäjaksoisi...

Paluu arkeen kesän ja lomien jälkeen - tai siis oikeammin paluu uuden saksalaisen arjen luomiseen ja opetteluun. Muutimme reilu pari viikkoa sitten uuteen asuntoomme ja monet asiat ovat vielä vähän vaiheessa, eritoten asunnon sisutaminen, mutta fiilis on hyvä. Asunto on mukava ja eritoten uusi asuinalueemme on aivan mahtava. Ei entinenkään ollut huono, mutta tämä nyt vain on vielä parempi. Asumme nykyään Neuhausenissa, joka sijaitsee kaupungin länsipuolella, kahden metroaseman päässä päärautatieasemalta. Täällä on paljon kauniita vanhoja taloja ja joiltakin osin tätä voi varmasti huoletta kuvailla arvoalueeksi, mutta tiiviin rakenteen, keskustan läheisyyden ja hyvien yhteyksien ansiosta täällä on vilkasta elämää ja palveluita laidasta laitaan, erityisesti alueen keskusaukio Rotkreutzplatzin ympärillä. Sivukaduillakin on lähes jokaisessa kadunkulmassa viihtyisän oloinen kahvila tai ravintola - meidän naapuritalon alakerrassa on espanjalainen tapasbaari - ihan siinä määrin, että välillä...

Münchenissä on taas helteistä, iltapäivisin mennään yli kolmenkympin. Heinäkuun alusta lähtien täällä on ollut usein melko kuuma, mutta toisaalta sää on myös ollut suomalaisen ailahtelevaa, säätila saattaa muuttua hujauksessa sateiseksi ja kylmemmäksi. Helteet ovat kestäneet pisimmillään vajaan viikon, jonka jälkeen on taas vietetty muutamia päiviä yllättävänkin viileässä säässä. Täällä varsinainen lomakausi alkaa nyt, elokuun alussa. Lasten leikkiryhmät, muskarit ja muut ovat viimeistään nyt jääneet kesätauolle, joten puuhailemme Tytön kanssa enimmäkseen kahdestaan. Mutta ihan mukavasti meillä menee! Tyttö kävelee jo täysillä ja muutenkin liikkuminen on kehittynyt niin, että uudenlaiset aktiviteetit ovat mahdollisia, näistä päällimmäisenä liukumäet, joihin Tyttö pystyy nyt itse kiipeämään ja laskemaan alas ja joista on tullut ihan suosikkijuttu. Ei paljon pientä päätä palella, alas tullaan isommistakin mäistä. Tässä ei ole Tyttö tullut isäänsä, itse olen aina ollut arka kaikkien...

Ehdin olla Tytön kanssa kotona kolmisen kuukautta ennen kuin muutimme Helsingistä Müncheniin. Tuona aikana ehdin parahiksi sopeutumaan koti-isyyteen ja löytämään hyvän rytmin, jolla päivät kuluvat sujuvasti. Meidän viikkorytmi Helsingissä sisälsi useita perhekahviloita, joita järjestettiin eri päivinä lähistön eri leikkipuistoissa, ja joissa sekä minä että Tyttö tykättiin kovasti käydä. Lisäksi meillä oli kerran viikossa vauvauinti, kerran viikossa muskari ja ehdinpä vielä olla mukana käynnistämässä oman alueemme leikkipuiston isä-lapsi-kerhoa, jota myös aloimme pitää yhtenä iltana viikossa. Näiden eri harrastusten ja tapaamisten kautta tutustuin naapurustomme ihmisiin, ihan eri tavalla kuin aikana ennen lasta ja kotona olemista. Tavallaan tuntui siltä, että vaihdamme maisemaa juuri, kun hommat olivat alkaneet luistaa. Nyt voin onnekseni sanoa, että hommat alkavat luistaa ja rytmi löytyä myös täällä Münchenissä. Isossa osassa on ollut Münchenin suomalaisyhteisö, johon olemme jo ehti...

Joskus pari vuotta sitten heitin nousuhumalassa kavereilleni, että unelmoin siitä, että Vaimo saa jonkin hyväpalkkaisen duunin Keski-Euroopasta ja minä muutan mukaan koti-isäksi. Voisin pehmentää tätä kirjoittamalla, että puhuin vain puolitosissani, mutta taisin kyllä olla aika tosissani. Silloin meillä ei tosin ollut vielä lasta ja minulla oli sitäkin vähemmän käsitystä siitä, mitä lapsen kanssa kotona oleminen oikeasti tarkoittaa. Tuolloisessa haavekuvassani istuskelin terassilla aurinkoisella ja lämpimällä säällä siemaillen vuoron perään cappuccinoa ja punaviiniä, lueskellen sanomalehtiä ja nautiskellen rennosti keskieurooppalaisesta kaupunkitunnelmasta. Lapsi kai nukkui kiltisti rattaissaan tai jotenkin muuten oli häiritsemättä tätä dolce far nienteä. No, nyt tässä on käymässä siinä mielessä klassisesti, että kun unelmansa saavuttaa, ei se tunnukaan enää niin hienolta. Luvalla sanottuna yllä esitetty haavekuva oli toki täysin epärealistinen - mutta niinhän unelmat aina ovat! ...

Kävimme Tytön kanssa eilen jo kolmatta kertaa Münchenin eläintarhassa. Sinne on meiltä matkaa yksi pysäkkiväli metrolla tai vaihtoehtoisesti noin 1,5 kilometriä kävellen. Otin heti ensivisiitillä vuosikortin (50 e) sillä arvelin, että täällä voidaan vierailla useamminkin. Ja oikeassa olin, eläintarhakäynneistä on tulossa meille säännöllinen ja hauska harrastus. Tyttö alkaa olla sen ikäinen, ettei tykkää vain istuskella rattaissa, ellei sitten ole jotain todella mielenkiintoista nähtävää. Eläintarhassa on! Ehdottomia suosikkeja ovat toistaiseksi olleet isot linnut, pelikaanit ja flamingot. Niitä pääsee lähelle ja ne tekevät kaikenlaista hassua, kuten heiluttelevat siipiä tai ääntelehtivät. Toinen suosikkiosasto on aikuisille vähemmän eksoottinen mutta pienelle lapselle edelleen mielenkiintoinen kotieläinmaailma. Sieltä löytyy paljon myös jo lastenkirjoista tuttuja hahmoja kuten possuja, lehmiä ja hevosia. En ole kyllä aivan varma, osaako Tyttö vielä yhdistää kirjojen kuvat oikeisi...

Vaimo aloitti tänään työt ja minä omani. Ehdin ennen muuttoa olla Tytön kanssa kotona vajaan kolmen kuukauden ajan, joten täysin uudesta duunista ei ole kyse, uudesta työympäristöstä kylläkin. Ja ihan mukavasti tämä müncheniläinen editio koti-isyydestä käynnistyi! Hypättiin heti aamulla U-bahniin ja huristeltiin Haidhausenin kaupunginosaan ja siellä Cafe Glückskind -nimiseen kahvilaan, jossa kotona lapsiaan hoitavat müncheninsuomalaiset kokoontuvat aina maanantaiaamuisin. Todella mukavaa porukkaa ja varmasti lapsiystävällisin kahvila, jossa olen vieraillut. Tässä kuva leikkipaikasta ja leikkijästä: Sillä aikaa kun Tyttö nautti siitä, että pääsi vihdoin näkemään muita ihmisiä ja uusia leluja, nautin minä puolestani perinteisen baijerilaisen aamiaisen eli weisswurstia, makeaa sinappia ja pretzel. Ei huono startti päivään! Näillä treffeillä tulemme ehdottomasti käymään myös jatkossa. Lisäksi keskiviikkoisin Münchenissä toimii Suomi-koulu, jossa nimestään huolimatta on kuulemma...

Ollaan itse asiassa jo viidettä päivää, mutta vasta tänään ehdittiin keskustaan ihailemaan Münchenin komeaa vanhaakaupunkia. Ensimmäiset kaksi päivää vierähti ihan täällä omalla alueella tutustuen paikkoihin ja hankkien perustarvikkeita ruuasta astianpesuaineeseen. Meidän lähimarketti (Tengelmann) oli pienoinen pettymys sekä valikoiman että hintojen suhteen - esimerkiksi Tytölle sopivia vaippoja emme löytäneet lainkaan. Seuraavana päivänä kävimme ensin Aldissa, joka on samaa sarjaa kuin Lidl, ja siellä hinnat olivat jo halvempia mutta valikoima vieläkin heikompi. Lopulta löysimme Edeka-ketjun marketin, josta vihdoin saatiin myös oikeanlaisia vaippoja. Olemme sittemmin käyneet parissa muussakin saman ketjun marketissa ja niissä on kaikissa ollut laadukas ja laaja valikoima, joka on ruokaostoksilla kuitenkin se tärkein juttu. Paljon puhutaan siitä, kuinka Saksassa kaikki on halpaa, varsinkin ruoka. Oman lyhyen kokemuksen perusteella kuva on ehkä hieman väärä. En tiedä johtuuko siitä e...