Kotona Münchenissä

Suomi on siitä hauska paikka, että sään voi tarkistaa kalenterista. Sen mukaan yleensä mennään, tosin tännekin asti levisi tieto harvinaisen lämpimistä marraskuun alun päivistä, jotka nyt kai jo ovat historiaa. Säiden suhteen suurin yksittäinen ero Suomen ja eteläisen Saksan välillä onkin ennalta arvaamattomuus: täällä säätila vaihtuu todella nopeasti ja usein yllättävään suuntaan eivätkä lämpötilat aina seuraa loogisesti vuoden kiertoa. Syksy tänne tosin saapui kalenteria noudattaen heti syyskuun alussa, jolloin lämpötila laski yhdessä yössä kolmenkympin hujakoilta vajaaseen 15 asteeseen ja pysytteli niillä main koko kuun ajan. Mistään intiaanikesästä ei voinut siis puhua ja se tuottikin pienen pettymyksen, sillä olin odottanut kesäisten kelien jatkuvan selvästi pidempään. Jos oli syyskuu viileähkö ja lokakuu jotain siltä väliltä, niin marraskuu on nyt sitten ollut puolestaan toistaiseksi oikein kaunis ja lämmin. Yöt ja sitä myöten aamut ovat ajoittain viileitä, mutta päivän yli...

Kotona voikin olla ihan kivaa. Tämän olen viimeisen parin kuukauden aikana huomannut. Aina kotona ei kuitenkaan ole ollut kauhean kivaa eikä ole vieläkään joka päivä. (Tämäkin postaus minulla oli mielessä jo jonkin aikaa, mutta sitten tuli pari nihkeämpää päivää, eikä huvittanut tätä kirjoittaa.) Nyt taaksepäin katsoen ensimmäiset viikkoni kotona olivat varsin rankkoja. Vaikka olin omasta mielestäni hyvin valmistautunut, kotona lapsen kanssa oleminen on yksi niistä asioista, joihin ei voi oikein etukäteen valmistautua. Sen, miltä kotona oleminen tuntuu, tietää vasta kun siihen ryhtyy. Ja aluksi se tuntui suoraan sanottuna raskaalta. Pahiten minut yllätti homman kokonaisvaltaisuus. Toisin kuin (useimmissa) töissä, kotona lasta hoitaessa ei voi päättää, että nyt pidän kahvitauon ja jätän siksi aikaa kaiken muun. Tilanne on yleensä päällä koko ajan. Kun jäin kotiin, Tyttö oli juuri sen ikäinen (10 kk), että hän vaati jatkuvaa huomiota ilman että olisi vielä nukkunut pitkiä yhtäjaksoisi...

Paluu arkeen kesän ja lomien jälkeen - tai siis oikeammin paluu uuden saksalaisen arjen luomiseen ja opetteluun. Muutimme reilu pari viikkoa sitten uuteen asuntoomme ja monet asiat ovat vielä vähän vaiheessa, eritoten asunnon sisutaminen, mutta fiilis on hyvä. Asunto on mukava ja eritoten uusi asuinalueemme on aivan mahtava. Ei entinenkään ollut huono, mutta tämä nyt vain on vielä parempi. Asumme nykyään Neuhausenissa, joka sijaitsee kaupungin länsipuolella, kahden metroaseman päässä päärautatieasemalta. Täällä on paljon kauniita vanhoja taloja ja joiltakin osin tätä voi varmasti huoletta kuvailla arvoalueeksi, mutta tiiviin rakenteen, keskustan läheisyyden ja hyvien yhteyksien ansiosta täällä on vilkasta elämää ja palveluita laidasta laitaan, erityisesti alueen keskusaukio Rotkreutzplatzin ympärillä. Sivukaduillakin on lähes jokaisessa kadunkulmassa viihtyisän oloinen kahvila tai ravintola - meidän naapuritalon alakerrassa on espanjalainen tapasbaari - ihan siinä määrin, että välillä...

Joskus pari vuotta sitten heitin nousuhumalassa kavereilleni, että unelmoin siitä, että Vaimo saa jonkin hyväpalkkaisen duunin Keski-Euroopasta ja minä muutan mukaan koti-isäksi. Voisin pehmentää tätä kirjoittamalla, että puhuin vain puolitosissani, mutta taisin kyllä olla aika tosissani. Silloin meillä ei tosin ollut vielä lasta ja minulla oli sitäkin vähemmän käsitystä siitä, mitä lapsen kanssa kotona oleminen oikeasti tarkoittaa. Tuolloisessa haavekuvassani istuskelin terassilla aurinkoisella ja lämpimällä säällä siemaillen vuoron perään cappuccinoa ja punaviiniä, lueskellen sanomalehtiä ja nautiskellen rennosti keskieurooppalaisesta kaupunkitunnelmasta. Lapsi kai nukkui kiltisti rattaissaan tai jotenkin muuten oli häiritsemättä tätä dolce far nienteä. No, nyt tässä on käymässä siinä mielessä klassisesti, että kun unelmansa saavuttaa, ei se tunnukaan enää niin hienolta. Luvalla sanottuna yllä esitetty haavekuva oli toki täysin epärealistinen - mutta niinhän unelmat aina ovat! ...

Eilen sitten napsahti maaginen kolmekymppiä mittariin. Kuten olen jo aiemmin todennut, tämä numero itsessään ei minua häiritse, päinvastoin, olen ihan mielelläni kolmekymppinen ja se istuu nykyiseen identiteettiini ongelmitta. Viime kuukausina olen kuitenkin löytänyt itseni aiempaa useammin pohdiskelemasta elämääni ja sen suuntaa. Sanotaan, että ihmiset elävät seitsemän vuoden sykleissä ja syklistä toiseen siirtyminen saa usein aikaan jonkinlaisen kriisin tai vähintään pohdinnan paikan. Tällainen taitekohta tuntui osuneen kohdalleni, liittyi se sitten kyseiseen numeroon tai ei. Joka tapauksessa tänään tuntuu, että olen vähitellen saanut nämä pohdinnat pohdittua ja asiat selvitettyä ja fiilis on hyvä. Kolmenkympin virstanpylvään virallinen saavuttaminen on nyt varmasti hyvä kohta palata taas elämään hetkessä - varsinkin kun nykyhetkellä on kaikenlaista mielenkiintoista tarjottavanaan. Itse synttäripäivä oli kaikinpuolin mukava. Münchenin ailahteleva sää oli puolellani ja aurinko pais...

Ollaan itse asiassa jo viidettä päivää, mutta vasta tänään ehdittiin keskustaan ihailemaan Münchenin komeaa vanhaakaupunkia. Ensimmäiset kaksi päivää vierähti ihan täällä omalla alueella tutustuen paikkoihin ja hankkien perustarvikkeita ruuasta astianpesuaineeseen. Meidän lähimarketti (Tengelmann) oli pienoinen pettymys sekä valikoiman että hintojen suhteen - esimerkiksi Tytölle sopivia vaippoja emme löytäneet lainkaan. Seuraavana päivänä kävimme ensin Aldissa, joka on samaa sarjaa kuin Lidl, ja siellä hinnat olivat jo halvempia mutta valikoima vieläkin heikompi. Lopulta löysimme Edeka-ketjun marketin, josta vihdoin saatiin myös oikeanlaisia vaippoja. Olemme sittemmin käyneet parissa muussakin saman ketjun marketissa ja niissä on kaikissa ollut laadukas ja laaja valikoima, joka on ruokaostoksilla kuitenkin se tärkein juttu. Paljon puhutaan siitä, kuinka Saksassa kaikki on halpaa, varsinkin ruoka. Oman lyhyen kokemuksen perusteella kuva on ehkä hieman väärä. En tiedä johtuuko siitä e...