Kotona Münchenissä

Joululomasta on nyt kolme viikkoa takana ja yksi edessä. Tässä muutamia havaintoja, joita olen näiden viikkojen aikana tehnyt. Etäisyys Olin edellisen kerran pidempään poissa Suomesta viitisen vuotta sitten. Silloin oli kyseessä opiskelijavaihto ja siten siis hyvin erilainen reissu nykyiseen verrattuna. Tuolloin elämisen intensiivisyys oli eri luokkaa ja ehdin muutamassa kuukaudessa nähdä ja kokea vaikka mitä ja osittain upota hyvinkin syvälle toiseen maailmaan, minkä jälkeen Suomeen paluu tuntui paluulta ihan erilaiseen todellisuuteen. Monet asiat näyttäytyivät uudessa valossa, enimmäkseen kuitenkin positiivisessa mielessä. Nyt puolestaan tuntuu yllättävänkin tutulta ja normaalilta olla täällä, ihan kuin ei poissa olisi ollutkaan. Osansa toki silläkin, että olin aikanaan opiskelijavaihdossa Serbiassa, joka kulttuurina ja ympäristönä eroaa paljon voimakkaammin Suomesta kuin Saksa. Kyllä nytkin joitain asioita havainnoi ja erottaa selkeämmin, etäisyyden kirkastamalla katseella, mut...

Juuri kun olin ehtinyt asennoitua koti-isyyden (edelleen) jatkumiseen, sähköpostiin kilahti yllättäen viesti - Tytölle olisi tarjolla paikka lähellä sijaitsevasta pienestä yksityisestä päiväkodista. Olimme tietysti kiinnostuneita ja tutustumiskäynnin jälkeen homma oli selvä, otimme paikan vastaan. Tyttö aloittaa sopeutumisjakson helmikuussa ja kaiken mennessä hyvin hän jatkaa kokopäivähoidossa maaliskuusta alkaen. München on tosi mukava paikka asua, mutta kenties juuri siitä syystä joidenkin asioiden järjestäminen voi olla vaikeaa. Näiden joukossa ovat muun muassa asuminen , lasten lääkäripalvelut ja aivan erityisesti päivähoito. Välillä tuntuu siltä, että meidät on suorastaan tarkoitettu asettautumaan hetkeksi Müncheniin, niin vaivattomasti olemme onnistuneet kaiken järjestämään. Ihana asunto löytyi oikeastaan ilman että edes jouduimme sitä etsimään ja siinä missä jotkut vanhemmat ovat olleet lähes epätoivoisia etsiessään lapselleen lääkäriä, me saatiin vain yksi kieltäytymin...

Olen jo pitkään vastannut "puoli vuotta", kun minulta on kysytty, kuinka kauan olemme asuneet Münchenissä. Oikeasti tuo rajapyykki ylittyy kuitenkin vasta ensi viikolla. Kuten usein johonkin uuteen paikkaan muuttaessa tai jotain uutta aloittaessa, alussa aika kuluu hyvällä tavalla hitaasti. Jokaiseen viikkoon tuntuu mahtuvan paljon ja kokonaiseen kuukauteen jo ihan hurjasti kaikkea uutta ja ihmeellistä. Tuntuukin siltä, että olisimme olleet täällä jo paljon kauemmin, vähintään sen puoli vuotta, jonka taisin ekaa kertaa asiaa sen kummemmin ajattelematta päästää suustani jo syyskuussa, jolloin kuukausia oli siis takana vasta neljä ja niistäkin useampi viikko vietettynä kesälomilla Münchenin ulkopuolella. Nyt kuitenkin viikot ovat alkaneet kulua nopeammin. Tietty arkirytmi ja rutiini on muodostunut, ja ihan hyvä niin. Välillä on ollut jopa hiukan kiireistä. Viikoittain on Suomi-koulun opetustunti, johon pitää aina vähän etukäteen valmistautua ja sen lisäksi olen käynyt kah...

Suomi on siitä hauska paikka, että sään voi tarkistaa kalenterista. Sen mukaan yleensä mennään, tosin tännekin asti levisi tieto harvinaisen lämpimistä marraskuun alun päivistä, jotka nyt kai jo ovat historiaa. Säiden suhteen suurin yksittäinen ero Suomen ja eteläisen Saksan välillä onkin ennalta arvaamattomuus: täällä säätila vaihtuu todella nopeasti ja usein yllättävään suuntaan eivätkä lämpötilat aina seuraa loogisesti vuoden kiertoa. Syksy tänne tosin saapui kalenteria noudattaen heti syyskuun alussa, jolloin lämpötila laski yhdessä yössä kolmenkympin hujakoilta vajaaseen 15 asteeseen ja pysytteli niillä main koko kuun ajan. Mistään intiaanikesästä ei voinut siis puhua ja se tuottikin pienen pettymyksen, sillä olin odottanut kesäisten kelien jatkuvan selvästi pidempään. Jos oli syyskuu viileähkö ja lokakuu jotain siltä väliltä, niin marraskuu on nyt sitten ollut puolestaan toistaiseksi oikein kaunis ja lämmin. Yöt ja sitä myöten aamut ovat ajoittain viileitä, mutta päivän yli...

Kotona voikin olla ihan kivaa. Tämän olen viimeisen parin kuukauden aikana huomannut. Aina kotona ei kuitenkaan ole ollut kauhean kivaa eikä ole vieläkään joka päivä. (Tämäkin postaus minulla oli mielessä jo jonkin aikaa, mutta sitten tuli pari nihkeämpää päivää, eikä huvittanut tätä kirjoittaa.) Nyt taaksepäin katsoen ensimmäiset viikkoni kotona olivat varsin rankkoja. Vaikka olin omasta mielestäni hyvin valmistautunut, kotona lapsen kanssa oleminen on yksi niistä asioista, joihin ei voi oikein etukäteen valmistautua. Sen, miltä kotona oleminen tuntuu, tietää vasta kun siihen ryhtyy. Ja aluksi se tuntui suoraan sanottuna raskaalta. Pahiten minut yllätti homman kokonaisvaltaisuus. Toisin kuin (useimmissa) töissä, kotona lasta hoitaessa ei voi päättää, että nyt pidän kahvitauon ja jätän siksi aikaa kaiken muun. Tilanne on yleensä päällä koko ajan. Kun jäin kotiin, Tyttö oli juuri sen ikäinen (10 kk), että hän vaati jatkuvaa huomiota ilman että olisi vielä nukkunut pitkiä yhtäjaksoisi...

Valitsen näköjään matsini hyvin. Kävin vasta toista kertaa Münchenissä paikan päällä seuraamassa jalkapalloa, mutta ottelusta muodostui yhtä legendaarinen kuin ensimmäisestä pelistä , jonka kävin katsomassa juuri muutettuamme kaupunkiin. Nyt tiistaina käydyssä matsissa oli kyse Saksan cupin kamppailusta, jossa pelattiin pääsystä 16 parhaan joukkoon. Syysillassa kohtasivat jo valmiiksi hämmästyttävän pitkälle selvinnyt Regionalliga Bayernissa eli 4. korkeimmalla sarjatasolla pelaava kotijoukkue SpVgg Unterhaching ja 2. Bundesligassa eli kaksi sarjatasoa korkeammalla pelaava vierasjoukkue RB Leipzig. Asetelma oli mitä herkullisin ja kuten johdatuksesta saattaa arvata, sain kunnian todistaa aina niin huumaavaa urheilun ihmettä: piskuinen Unterhaching voitti Red Bullin omistaman ja suurseuraksi pyrkivän Leipzigin puhtaasti 3-0, harvalukuisen mutta sitäkin fanaattisemman kotiyleisönsä edessä. Red Bull on ollut iso tekijä urheilun sponsorimarkkinoilla jo pitkään, erityisesti extremelaj...

Nyt on viitisen kuukautta oleskeltu Saksanmaalla ja kieli on, no ei nyt vielä hallussa, mutta sillä tasolla, että pystyn sitä käyttämään arkisissa yhteyksissä ja välillä vähän muutenkin. Joitakin viikkoja Müncheniin muutosta onnistuin löytämään netin kautta muutaman enimmäkseen nuorista ulkomaalaisista koostuvan ryhmän, jotka kokoontuvat viikoittain puhumaan ja harjoittelemaan saksaa. Ryhmät kokoontuvat aina jossain baarissa, kesäisin Biergarteneissa, joten samalla voi ottaa pari olutta, mikä tunnetusti vain helpottaa vieraalla kielellä puhumista.  Kesän aikana kävin näissä tapaamisissa vähintään kerran viikossa ja vaikka sittemmin minulla ei ole enää ollut niihin aikaa, jutustelu toisten kieltenoppijoiden kanssa oli hyvä tapa saada homma käyntiin, oppia avaamaan suunsa saksaksi. Taktiikkanahan minulla oli oppia kieli itsekseni, lukemalla, kuuntelemalla, keskustelemalla. Osittain tämä on toiminut, osittain ei. Olen lukenut sanomalehtiä saksaksi ja sitä kautta päässyt paremmin...